Sukuseurallamme on ollut tapana käydä kantaisän ja – emännän kotipaikalla suunnilleen joka kolmas vuosi. Nähtävänä paikan päällä on vain rauniot talosta ja navetasta, joita pääsee katselemaan kun orapihlajien, vihulaisten ym. kasvien muodostama este on selätetty. Jotain mystisen kiehtovaa on aina päästä kohteeseen, vaikka tietää mikä siellä odottaa. Jotenkin siinä samalla on tunne, että tämä on meille kuin kunniatehtävä. Emme saa unohtaa juuriamme. Toivottavasti seuraavalle matkalle saamme mukaan myös enemmän nuorta sukupolvea, joka sitten osaltaan jatkaisi perinnettä kun me emme itse enää kykene.
Matrin kylähän oli vauras yhteisö ennen sotia. Savujakin parisen kymmentä kuten myös sukujakin esim, Hirvosia, Pulkkisia, Vuorinteitä Bergiä, Härkösiä, Hannosia ym.. Matkalla mukanamme oli mm. Hämäläisten suvusta Hannu ja Sirpa (Röksä), Nirkonniemen Toiviaisia edusti Heimo, Salmelan Härkösiä allekirjoittaneen lisäksi veljmies ja pari siskoa, Vuorinnettä edusti Tarja. Lisäksi vielä puolenkymmentä muita. Yhteensä meitä oli 27 + bussikuski Ihatsu.
Matkanjärjestäjänämme oli Xenia tours Simpeleen toimisto, joka hoiti järjestelyt paria asiaa lukuunottamatta kohtuullisesti. Loppujen lopuksi kaikki päästiin majoittumaan samaan hotelli Sortavalaan. Hotellissa kaikki pelasi normaalisti, olipa illalla elävää musiikkiakin ja Mika repäsi pari piisiä maan kielellä, mm. Vldimirskij centralin, joka on ryöstäjien ampuman Mikhail Krugin hieno kappale.
Tiesimme vanhastaan että tiet kohteessa ovat meikeläisten lähdön jälkeen -44 olleet lähes täysin hoitoa vailla. (tiemäärärahoissa vajausta kuten meilläkin?). Siksi pyysimme isomaavaraisia nelivetoisia maastokulkuneuvoja käyttöömme. Näitä ei meille matkatoimisto saanut lupauksista huolimatta.
Kuitenkin otin yhteyttä heidän paikalliseen edustajaansa, ja sieltä saatiinkin Ford Transit mies käyttöömme. Haluttiin kaksi mutta yhteen oli tyytyminen. Halusin perjantaina käydä Transitin kanssa tiedustelemassa missä kunnossa tiet todella ovat. Näin tehtiin, ja oli ilmiselvää, että isolla bussillamme ei päästä perille.
Lauantaiaamuna lähdimme bussilla kohdealueelle Transitmiehen seuratessa. Isolla bussilla päästiin kohtuullisesti tienhaaraan, jossa oli rajamiesten koppi. Transitilla lähdettiin Ihatsun kanssa katsomaan tietä risteyksestä oikealle. Tie huono ja kuski ajoi yhteen töyssyyn sillä seurauksella että takajousi katkesi. Mutta ei hätää, teipillä repsottava jousi saatiin pysymään ylhäällä. Auton korjaus maksoi varmaan enemmän kuin kaverille maksoimme.
Todettiin, että kuitenkin vasemmalle menevä tie vie kohteeseen. Niinpä lasti kerrallaan siirryttiin Matrin kylän suuntaan. Jäin itse risteykseen, halusin lähteä viimeisessä ryhmässä, koska vielä ei meiltä kukaan ollut kysynyt kulkulupaa. Kohtapa hurahti paikalle auto, josta tuli joku päällikkö tarkastamaan lupaamme. Kaikki ok, paitsi sanoi, että Salmelaan ei pääse, vaikka paperissa luki niin. Olisi natsalnikin mukaan pitänyt heille ilmoittaa menosta sinne kaksi päivää aikaisemmin. Paikka sijaitsee piikkilanka-aitojen välissä.
Pikkuhiljaa oli porukka päässyt Lucian ja Pekan kotipaikan raunioille. Siellä Marja-Riitta tarjosi paikalle päässeille kuohujuomaa, ja ohjelmassa oli Matrin Hirvosten kronikan ensiesitys. Itse en ehtinyt tuohon juhlaan koska lähdettiin Heimon ja Mikan kanssa yrittämään vielä pääsyä Salmelaan. Heimo oli jo kertaalleen käynyt rajamiesten juttusilla ja oli saanut positiivista singnaalia. Hänellä oli myös intressi päästä alueelle, koska Toiviaisten sukupaikka oli lähellä Salmelaa. Kappas vain, näytin luvat ja passit ja kuinka ollakaan kaikki harashoo. Kirjautimisen ja allekirjoitustemme jälkeen nuoret rajamiehet lähtivät näyttämään tietä . Samalla alkoi taivas jyristä ja vettä tuli kuin aisaa salamoiden kera. Kuitenkin pääsimme ehjänä perille. Ihasteltuamme Korpijärven pintaa ja vanhoja raunioita aikamme köpöttelimme takaisin. Heimon mökille olisi ollut reilut puolikilsaa, ja ehdotimme saunamatkaa pojille sinne. Jäi löylyt ottamatta.
Erityismaininta pitää antaa Röksän Sirpalle ja veljelleen, jotka patikoivat ryteikössä varmaan yli kymmenen kilometriä. Löydettyään takaisin metsästä, olivat väsyneitä mutta onnellisia, nähtyään sukunsa kotipaikan rauniot.
Paluu hotelliin tapahtui käännetyssä järjestyksessä.
Yleisesti voi sanoa, että matka sujui tosi hyvin, kukaan ei sammunut, eikä kellään kadonnut lompakko tai passi, tietääkseni.
Suomen rajalla saimme näytteen tullin koiran hajuaistin tarkkuudesta, jonka takia pari tuntia tullimiehet penkoivat tuloksetta bussiamme.
Haluan kiittää kaikkia matkalle osallistuneita mukavasta seurasta ja toivottaa kaikkea hyvää jatkossa. Toivottavasti tavataan vielä näissä merkeissä
Terveisin, Lauri
Mielenkiintoista oli nähdä Hilja-mummoni synnyinpaikka, vaikka taloa ei enää ollutkaan, vain orapihlajaviidakko ja raunioita. Minua kiinnosti etukäteen Matrin koulu, koska sinne äitini kertoi kävelleensä ensimmäiset kouluvuotensa Myötävaarasta. Valitettavasti koulusta ei ollut enää mitään jäljellä. Häkellyttävää oli huomata, miten lähellä Myötävaaran mummolaani olimme rajan tuolla puolella. Kiitos mukavasta reissusta kaikille mukana olleille 🙂