Blogi

Kesän yksi kohokohdista oli osallistua kutsuttuna Uukuniemi-juhlien seminaariin 27.6. kertomaan sukuseuramme Matrin Hirvosten sukuseuran toiminnasta.

Sukututkimusharrastaja KTM Maria Pirhonen kertoi puheenvuorossaan Uukuniemeläisen sukujen tutkijan aarteet digitaalisen tiedonhankinnan mahdollisuuksista ja eri tietokannoista. Hän korosti tarinoiden ja suullisen tiedon kriittistä tarkastelua ja palaamista alkuperäislähteiden äärelle sekä tarkkojen lähdeviitteiden kirjaamista.

Sotilaan pitkä tie kotiin – uukuniemeläiset sankarivainajat talvi- ja jatkosodassa -kirjahanke  Sotakamreeri Mika Albertsson kertoi esityksessään suunnitteilla olevaa uukuniemeläistä kirjaa varten  tarvitsevansa yleisön ja uukuniemeläisten apua kootessaan valokuva-aineistoa sankarihautajaisista ja kaatuneista sekä tarinoita ja kirjeitä selvittääkseen millaisissa vaiheissa sankarivainajat ovat kaatuneet. Mika Albertsson on julkaissut aiemmin kirjat Rautjärven sankarivainajat vuonna 2024, Simpeleen sankarivainajat vuonna 2025 ja tänä vuonna on tulossa Ruokolahden sankarivainajat -kirja.
Mika Albertssoniin voi ottaa yhteyttä ja lähettää aineistoa sähköpostilla: albemika64@gmail.com

Uukuniemen sankarihautaan on haudattu edesmenneen äitini Lilja Hirvosen (o.s. Hämäläinen) eno Väinö Karjalainen. Hänen kohtalonsa oli kaatua näkemättä esikoistaan. Aina Uukuniemellä käydessäni käyn sankarihaudalla laskemassa äitini enon haudalle ruusun kunnioittaen hänen muistoaan.

Kiitos vaikuttavasta seminaarista Uukuniemi-seuralle!      Kuva yllä seminaarista Riitta Katko.                  Yhteistyömme on antoisaa ja voimaannuttavaa!

Tuusulassa 29.9.2026 Marja-Riitta Hirvonen

 

Teatterin ystävänä ja  innokkaana teatterissa kävijänä joudun  kesäksi vähän niin kuin tauolle, kun teatterien näytökset loppuvat kesäksi. Mutta onneksi on kesäteatterit!

Nuorempana pyöräilimme silloisen mieheni kanssa ympäri Suomea kesälomilla.  Aina, kun satuimme paikkakunnalle, jossa oli  kesäteatteri, kävimme esityksiä katsomassa. Oman kotikyläni Mikkolanniemen kesäteatteri, Mikkis toimi 10 kesää ja sai aikaan mieleenpainuvia ja hyviä esityksiä, mm. näytelmä Koti, uskonto ja isänmaa kertoi evakkojen kohtaloista.  Koronavuodet keskeyttivät toiminnan, ja koronan jälkeen Mikkiksen väki päätti, ettei jatka. Osa näyttelijöistä ei ikänsä takia enää jaksanut, ja niin Mikkis kuihtui kokoon.

Tänä kesänä sain nauttia neljästä erilaisesta esityksestä:

Hyvä ystäväni houkutteli ja tarjosi kyydinkin Valkeakoskelle katsomaan Katri-musikaalia. Esitys kertoi arvostetun ja pitkän uran tehneen Katri Helenan tarinan hänen laulujensa avulla. Laulut olivat tuttuja, esittäjät paria lukuun ottamatta minulle tuntemattomia. En ole mikään suuri Katri Helena -fani, mutta mukava oli nauttia tutuista lauluista ja hyvistä laulajista.

Muistan teiniajoiltani pitäneeni sekä Arvo Salon ”kynän jäljestä” että Kaj Chydeniuksen musiikista. Heidän luomansa ja Kalle Holmbergin ohjaama Lapualaisooppera sai ensi-iltansa 1966. Sitä en koskaan nähnyt, mutta ainakin osa lauluista on tuttuja tallenteista. Tänä kesänä Ylioppilasteatteri esitti Mustikkamaalla Helsingissä näytelmän ”Lapualaisoopperan kummitus”. Näytelmässä harjoitellaan Lapualaisoopperaa ja siinä pohditaan militarismin nousua, taiteen rahoituksen kutistumista ja teatterin tulevaisuutta. Näytelmässä oli hyvin paljon viittauksia, jotka kaikki eivät auenneet, mutta pidin kovasti esityksestä. Onko nykypäivänä mahdollista sanoa: ”Mitä emme tahdo sitä emme tee”?

Kolmas tämän kesän näytelmä oli Kivinokan kesäteatterin esitys Myrskyluodon Maija Helsingissä. Myrskyluodon Maija on alun perin ahvenanmaalaisen kirjailijan Anni Blomqvistin kirja. Ahvenanmaa on minulle rakas paikka vuodesta 1971 lähtien, jolloin olin siellä kesällä ”barnflickana”. 1976 tuli tv:stä Åke Lindmanin ohjaama sarja Myrskyluodon Maija, jonka näyttelijät olivat ahvenanmaalaisia amatöörinäyttelijöitä. Vuonna 2024 tuli Tiina Lymin ohjaamana sama tarina elokuvana. Nämä ovat aika erilaisia, mutta pidin molemmista. Kivinokan kesäteatteriesitys oli hyvin uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Esitys oli raikas ja koskettava, laulajat hyviä, lavastus vaatimaton, mutta nokkela. Kyllä tykkäsin.

Suomenlinnan kesäteatteri kuuluu jokakesäiseen ohjelmaani. Kesän viimeisin kesäteatterikokemukseni oli Ryhmäteatterin esitys Suomenlinnassa ”Missä kuljimme kerran”. Esitys toi eteemme Suomen kahtiajakautumisen ja kansalaissodan järjettömyyden. Historiallisista tapahtumista kertova näytelmä kertoo myös tämän päivän Suomesta. Kuollut ja kuopattu luokkayhteiskunta nostaa päätään. Sokea viha toisenlaisia ihmisiä kohtaan näkyy myös nykyään. Kaiken ikävän keskellä kuitenkin elämä jatkuu ja aurinko nousee. Hyviä näyttelijöitä ja mukana Antti Aution musiikka. Hieno ja ajatuksia herättävä esitys kruunasi teatterikesäni!

On taas huhtikuun viimeinen viikko ja yksi monen ihmisen kevään kohokohta vappu on taas edessä.

Vappu on vuosittain 1. toukokuuta vietettävä kansainvälinen juhlapäivä. Se on monissa maissa yleinen vapaapäivä. Vappu on kevään juhla sekä kansainvälinen työläisten juhlapäivä. Vappu on ollut Suomessa vuodesta 1979 lähtien virallinen liputuspäivä.  Vappu on saanut nimensä pyhästä Valburgista, kristitystä pyhimyksestä, joka toimi 700-luvulla Heidenheimin kaksoisluostarin johtajana.

Työväenliike omaksui vapun juhlakseen 1800-luvun lopulla alunperin Yhdysvalloissa. Toukokuun ensimmäinen oli Yhdysvalloissa vanhastaan päivä, jolloin työsopimukset oli uusittu ja työpaikkaa vaihdettu. Toukokuun 1. päivänä vuonna 1886 järjestettiin Yhdysvalloissa laaja yleislakko, jossa vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. Kolme päivää myöhemmin chicagolaiset anarkistit järjestivät laajan mielenosoituksen lakon aikaisissa mellakoissa kuolleiden työläisten muistoksi. Mielenosoitusta seuranneessa Haymarketin välikohtauksessa kuoli ainakin neljä työläistä sekä useita poliiseja. Tapauksen jälkeen neljä anarkistia teloitettiin. Pariisissa vuonna 1889 kokoontunut Toinen internationaali (1889-1916 toiminut sosiaalidemokraattisten puolueiden ja ammattiyhdistysten kansainvälinen yhteistyöjärjestö) päätti, että Haymarketin uhreja muistettaisiin maailmanlaajuisesti 1. toukokuuta 1890 ja ajankohta määrättiin kansainväliseksi työläisten mielenosoituspäiväksi.

Myös Euroopassa vapun mielenosoitusten taustalla olivat työväenluokan elinolot. Suomessa työläisten vappujuhlien iskulause oli ”kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia virkistystä, kahdeksan tuntia lepoa”. Suomen ensimmäinen laajamittainen työväen vappu järjestettiin vuonna 1890.

Nykyään vapun vietto aloitetaan tyypillisesti jo vapunaattona 30.4. Tuolloin opiskelukaupungeissa opiskelijat pesevät ja lakittavat patsaita. Klo 18 ylioppilaat ja tiettyjen yliopistojen teekkarit painavat lakin päähänsä. Tampereen ja Otaniemen teekkarit kuitenkin laittavat teekkarilakit päähänsä vasta puoliltaöin. Insinöörilakin saa ohjesäännön mukaan laittaa päähän vappuaattona klo 12. Merkonomilakkia käytetään ylioppilaslakin säännöillä. Opiskelijoilla Akateeminen Vappu alkaa tyypillisesti jo monta päivää ennen vappuaattoa erilaisten tapahtumien, kuten sitsien ja  juomakilpailujen merkeissä. Teekkarit järjestävät jäynöjään ja myyvät teekkarilehteä.

Vappupäivänä vappukansa kokoontuu puistoihin piknikeille ja ravintoloihin brunsseille. Suomessa vappuun kuuluvat perinteisesti sima ja munkit sekä kuohuviini ja tippaleivät. Kaupungeissa on erilaisia marsseja ja puolueet sekä ammattiliitot pitävät puheita. Vapputoreilta voi ostaa erilaisia vappuun liittyviä tuotteita sekä paljon muitakin tuotteita (osa krääsää ja osa ei). Myös poliittisilla puolueilla on vapputoreilla kojuja, joista he tarjoavat makkaraa ja munkkeja. Opiskelijoiden vapun vietto jatkuu edelleen vappupäivänä ja esimerkiksi ensimmäisen vuoden teekkarit eli fuksit saavat tuolloin teekkarikasteen.

Itselleni vappu merkitsi opiskeluaikoina lukuvuoden päättymistä ja kesän alkamista. Ammattikorkeakoulussa opiskellessa tentit ja lukuvuosi olivat vappuaattona jo ohi, mutta yliopistossa opiskellessa tentit olivat vielä vapun jälkeen edessä. En opiskeluaikoina ollut mitenkään innokas käymään opiskelutapahtumissa, mutta aina vappuna lähdin kaupungille. Nykyään pyrin aina vappuaattona osallistumaan lakitustapahtumaan ja laittamaan lakin päähäni. Ja tietysti  vappupäivänä käyn vapputorilla. Paras vapputori muuten, jossa tähän mennessä olen käynyt on Vaasassa. Porissa ja Turussa on liian väljää ja Tampereella liian täyttä.

Hauskaa ja kuplivaa vappua kaikille.

 

Talven hyvästely

Viikko sitten 20.3.2026 oli kevätpäiväntasaus. Se tarkoittaa ajankohtaa, jolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkät koko maapallolla, ja auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle.

Tervetuloa kevät

Kevään tulo on minusta aina yhtä ihmeellinen tapahtuma, kun luonto alkaa heräillä uuteen eloon, kun kasvit alkavat vihertää ja linnut laulaa iloisesti. Kevät on aikaa, jolloin voi tuntea luonnon voiman ja nähdä sen kauneuden.  Mielestäni kevät on vuodenajoista eniten toivoa ja uuden alkua kuvastava aika. On ihanaa seurata luonnon heräämistä ja olla osallisena tässä uudessa alussa!

Maaliskuussa pohjoista myöten alkaa aurinko hiljalleen sulattaa lumikinoksia ja järvien jäitä. Eteläisessä Suomessa maa näkyy jo paljaana ja nurmikot sekä  sammalet metsissä alkavat vihertää. Puut heräävät hiljalleen kasvuun valon lisäännyttyä, puiden silmut turpoavat ja alkavat  pian vihertää. Järvet ja joet vapautuvat jääpeitteestään.

Meillä Tuusulassa mustarastaat sirkuttavat iloisesti aamuisin, kyyhkyset kujertavat ja ensimmäiset leskenlehdet kukkivat kirkkaan keltaisina. Kevään merkkien havaitsemisella on minulle voimaannuttava vaikutus.  Iloitsen väreistä – vihreän eri sävyistä, keltaisesta ja valkoisesta.  Metsän erilaiset tuoksut, hyönteisten ja perhosten havainnointi sekä metsän eläinten äänet ja purojen solina hurmaavat. Patikointiretket lapsenlasten kanssa lähiluontoon  mahdollistavat näistä luonnon ilmiöistä nauttimisen ja heidän kanssaan riemullisen yhdessä havainnoinnin.

Valoisaa kevättä ja kevään riemua!

t. Marja-Riitta Hirvonen Tuusulasta 27.3.2026

 

 

Ystävänpäivän kunniaksi pohdiskelen vähän, mitä ystävyys on minulle merkinnyt ja merkitsee: millaista se on ollut lapsena, aikuisena ja nyt vähän vanhempana. Vaikka perhe on rakas ja tärkeä,  tarvitsemme myös ystäviä. Useimmille meistä ystävät ovat yhtä tärkeitä.

Ystävyyttä on monenlaista. On ystäviä, jotka ovat matkassamme koko elämämme, lapsuudesta vanhuuteen, mutta on myös ystäviä, jotka tulevat elämäämme työpaikalla, harrastuksissa tai ihan sattumalta. Toisten kanssa ollaan tekemisissä tiiviisti, toisten kanssa  ehkä hyvinkin harvakseltaan, mutta silti ystävyys säilyy. 

Asuin lapsena maalla, ei ollut muita lapsia pihapiirissä, mutta jo ennen kouluikää ja kansakouluaikaan minulla oli kolme hyvää ystävää. Koulun ulkopuolella emme välttämättä tavanneet päivittäin, mutta he olivat minulle tärkeitä.  Tiemme jotenkin erkanivat, kun aloitin oppikoulun ja tuli uudet ympyrät. Vanhempana olen löytänyt heidät ja olemme pitäneet yhteyttä ja tapaammekin silloin tällöin. Oppikouluaikana minulla oli koulukavereita, mutta yksi hyvä ystävä. Hänen kanssaan olimme yhteydessä koulun päätyttyä, mutta molempien ”ruuhkavuosien” ajaksi yhteydenpito muuttui joulukorttien lähettelyksi. Jossain vaiheessa aloimme taas pitää yhteyttä. Nykyään soittelemme  ja tapaamme useamman kerran vuodessa vaikka asumme eri puolilla Suomea. On tullut tavaksi, että hän tulee pariksi päiväksi Helsinkiin kulttuurimatkalle. Käymme teatterissa, taidenäyttelyissä ja rupattelemme usein aamuyöhön saakka. Karjalaisten ”pari sanaa” vie aikaa usein tunteja.

Toisille työkaverit ovat ”vain työkavereita”, mutta minä olen ystävystynyt myös työkavereiden kanssa. Kaksi heistä on pysynyt läheisenä ystävänä 1970-luvulta saakka, ihan työurani alkuajoilta saakka. Tapaamme nykyäänkin aika usein, noin kerran kuussa. Myös serkkujani pidän ystävinä, ja monista sukuseuralaisistakin on tullut ystäviä.

Aikuisiällä olen ystävystynyt myös naapureiden kanssa. Yksi entinen naapurini on lapseni kummi ja kasvimaanaapurini. Asumme nykyään eri kaupunginosissa, mutta ystävyytemme on säilynyt. Kesällä tapaamme usein kasvimaalla, muuten kyläilemme ja käymme teatterissa, konserteissä mielenosoituksissa jne.

Eikä ystävystyminen lopu, kun tulee ikää. Omassa kotitalossani olen asukastoiminnan yhteydessä ensin tutustunut ja sitten ystävystynyt kahden naapurin kanssa. Tapaamme tietysti kokouksissa, mutta käymme myös yhdessä vesijumpassa, savitöissä, joskus festareilla ja käytiin mummodiskossakin – ja kahvitellaan ja rupatellaan.

Minulle yksin asuvana ystävät ovat erittäin tärkeitä. Vaikka minulla on ihana, rakas perhe: kolme lasta ja kuusi lastenlasta, tarvitsen elämääni myös muita ihmisiä. Olen vuosien varrella oppinut, että ystävyyden ylläpito vaatii aktiivisuutta. Täytyy unohtaa ”pitäisi joskus soittaa” ja ottaa yhteyttä heti, kun ystävä tulee mieleen.

Hyvää ystävänpäivää !
13.2.2026 Elle Huisman

 

 

 

Liikkumisella mäntymetsässä sanotaan olevan hyviä terveysvaikutuksia,  jotka perustuvat puiden erittämiin kemiallisiin yhdisteisiin ja metsäympäristön rauhoittavaan vaikutukseen.  Erityisesti vaikutukset pääsevät oikeuksiinsa mäntyvaltaisessa mustikkametsässä. Tästä sain hyviä kokemuksia viime syksynä, kun löysin mainion mustikkapaikan mäntyvaltaisesta kosteikkometsästä. Yllätyksekseni huomasin, että samoilla apajilla oli jo aiemmin vieraillut myös karhu. Vierailun tunnistaa siitä, että karhu valitsee parhaat mustikkamättäät ja varpujen painanteet ja marjojen riipimisjäljet paljastavat otson istuma- ja ahmimispaikan. Vanhana metsämiehenä todettakoon, että pelko karhujen läsnäolosta ei suinkaan hiipinyt puseroon. Taisi poiminnan aikana kuitenkin aina välillä päästä muutama kuuluvampi rykäisy, noin niin kuin huomaamatta.

Liikunnallisesti marjan poiminta on mitä parhainta lihasjumppaa sekä selkä- että jalkalihaksille. Lisäksi koko kroppa saa mainiosti ponnistella, kun kantaa sangollisen marjoja mättäiden, risukoiden ja metsäojien halkomassa maastossa. Olenkin havainnut, että marjamailla ei viime vuosina ole ollut liiemmälti tungosta. Nuorisoa näkee valitettavan harvoin superfoodien poiminnassa. ”Niitähän saa torilta ja kaupan kylmäaltaasta”, kuulin kerran nuoren miehen tokaisevan. Taitaa valitettavasti käydä niin, että marjan poiminta siirtyy yhä enemmän ulkomaalaisten kausipoimijoiden vastuulle.

Kuluneena syksynä Itä-Suomessa oli taas erittäin runsas karpalovuosi. Karpalohan ei tunnetusti kärsi helteisestä ja vähäsateisesta kesästä, koska kosteilla soilla ei ainakaan vielä toistaiseksi ole ollut ongelmia ilmaston lämpenemisen takia. Suolla kävely on taito- ja kuntoilulaji. Yllättäen jalka voi upota petolliseen suosilmään tai muutoin voi helposti kompastua hyllyvän suon mättäisiin. Aherrus lokakuisella suolla palkittiin tänä syksynä ämpärillisellä meheviä tummanpunaisia herkkuja.

Liikunnallisesti loppusyksy vierähti hirviä jahdatessa, golfia pelatessa
Espanjan Almerimarissa, polttopuita hakatessa sekä joulukuun alussa
hiihtoreissussa Ylläksen ensilumen laduilla.

Todettakoon, että pohjoisessa oli jo täysi talvi joulukuun alussa ja pakkanen
huiteli parhaimmillaan yli 20 asteen. Pakkasesta huolimatta hiihdon
lomassa maistui makoisalle pulahtaa Luosujärven avantoon. Ei ollut
avannossa tungosta ainakaan tällä kertaa. Avantouinnissa vaativin vaihe
mielestäni onkin sipsutella paljain jaloin muutama kymmenmetrinen jäistä
kulkureittiä pitkin ennen kuin pääsee sulaan veteen. Jatkossa kannattaakin
varata mukaan vaikkapa villasukat niin säästyvät ainakin varpaat
kylmettymiseltä.

Rauhallista ja liikunnallista joulun aikaa

Hannu

Harrastamisen Suomen malli on kouluissamme nyt muutaman vuoden toiminut kansallinen hanke, jossa jokaiselle koululaiselle pyritään takaamaan yksi maksuton harrastuskerta viikossa koulupäivän jälkeen. Käytännössä tämä toteutuu kouluilla erilaisina lasten itsensä toivomina kerhoina. Mukana on tällä hetkellä 258 kuntaa ja 143000 koululaista. Inspiraatio tähän malliin on otettu Islannista, jossa lasten iltapäivät on koordinoitu yhdessä urheilu- ja harrasteseurojen kanssa jopa niin pitkälle, että seurat noutavat oppilaita kouluilta harrastusten pariin. Tällöin perheiden illat eivät kulu harrastusrumbassa, vaan se on hoitunut alta pois jo iltapäivällä, ja illat ovat sitten yhteistä aikaa kotona.

Yhteiskunnan jokaiselle lapselle järjestämä harrastusmahdollisuus kertoo siitä, että harrastamista pidetään hyvin tärkeänä ja tavoiteltavana asiana. Sillä onkin todettu olevan runsaasti hyötyvaikutuksia niin kehoon kuin mieleenkin, se vähentää yksinäisyyttä, estää syrjäytymistä, harjaannuttaa erilaisia taitoja, sekä tuottaa paljon iloa ja onnistumisen kokemuksia.

Samat harrastamisen hyödyt koskevat tietysti myös aikuisväestöä. Suomalaisista aikuisista suurin osa harrastaakin jotakin, ja noin kaksi kolmasosaa ilmoittaa heillä olevan 1–3 säännöllistä harrastusta. Silti noin 15 % aikuisista, erityisesti nuoret ja monilapsisten perheiden vanhemmat, eivät ehdi harrastamaan lainkaan. Osa työssäkäyvistä suomalaisista on päässyt liikunta- ja kulttuurietusetelien piiriin, ja saa osittain työnantajan kustantamana hyödyntää harrastuspalveluja. Näillä eduilla pääsee esimerkiksi elokuviin, teatteriin, kuntosalille tai laskettelemaan, ihan oman kiinnostuksen mukaisesti. Upea kädenojennus tämäkin!

Harrastan itse aktiivisesti kuorolaulamista. Lauluharrastus on kulkenut mukana ihan alakouluikäisestä asti, ja aina uuden elämänvaiheen koittaessa olen hakeutunut paikalliseen kuoroon. Tällä hetkellä laulan Suomen Naiskuoroliiton edustuskuoro Louhessa, jossa laulaa noin 50 naista ympäri Suomen. En voisi kuvitella sosiaalista elämääni ilman tätä harrastusta, joka tuo ympärille suuren innostuneen yhteisön muita kuorolaulajia, sekä mahdollisuuden esiintyä ympäri Suomen monipuolista musiikkia esittäen, yhteisen päämäärän eteen ponnistellen. Tällä hetkellä harjoittelemme 7.3.2026 Helsingin Musiikkitalolla pidettävää Anna-Mari Kähärän emännöimää Suurta Naistenpäivän konserttia varten, jossa ensiesityksen tulee saamaan myös Kähärän säveltämä ja Mirva Haltian sanoittama laulusarja Gruuga, jonka esityskieli on karjalan kieli. Vaikka en tätä kieltä itse osaa, täytyy myöntää, että jotain hyvin liikuttavaa oli siinä hetkessä, kun harjoituksissa Anna-Mari Kähärä kehotti kaikkia karjalaisia sukujuuria omaavia yhtymään solistiseen osuuteen kehtolaulussa ”Nurmilindu”. Katsotaan, millainen konserttikokonaisuus tästä hioutuu.

Toivotankin sukuseuralaisia lämpimästi tervetulleeksi tähän upeaan konserttiin Helsingin Musiikkitalolle naistenpäivänä, la 7.3.2026.

 

Kesä vaihtui taas syksyyn vaikka kauan tuntui ja näytti että kesä tulee jatkumaan vielä pitkään. Lämpö vaihtui viileyteen ja auringonpaiste sateisiin. Moni varmasti nyt alkusyksystä tuntee kaipuuta menneeseen kesään ja muistelee mitä kaikkea kesällä tapahtui ja mitä teki. Itselläni kesään mahtui kaikenlaista puuhaa. Tein erilaisia askareita lapsuudenkodissa, kävin muutamilla festivaaleilla sekä tein matkan Lappiin. Ehkä tämä Lapin reissu oli yksi suurimpia kohokohtia kesässä. Kävely tunturin rauhassa maisemia ihaillen on kiehtovaa. Myös keskiyön auringon ihailu on upea kokemus, joka kannattaa kerran elämässä kokea.

Nyt syksyllä aion nauttia ulkoilusta ja ruskan ihailusta. Ulkoilu ja liikkuminen on huomattavasti mieluisampaa viileämmässä ilmassa. Syksy ei myöskään tarkoita tapahtumien loppumista vaikka ne hiljalleen siirtyvät enemmän ja enemmän sisätiloihin.

Mukavaa syksyä kaikille, terveisin Vesa

Sukupuu on kuin tähtitaivas, jossa tähdet loistavat tähdistöissä                Olen pohdiskellut koko viikon mistä kirjoittaisin, inspiraationi on ollut kateissa.  Sadepäivän, Suomen Luonnonpäivän, kunniaksi yhdistän nyt kaksi asiaa tähtitaivaan ja sukulaisverkoston.

Olimme viikon alussa puolisoni Sepon opiskeluaikaisen tuttavaryhmän kanssa Suomenlinnassa tutustumassa Merisotakoulun observatorioon, jossa myös meriupseeriopiskelijat kouluttautuvat tähdistä suunnistamiseen ilman digitaalisia laitteita.  Palautin mieleeni joitakin nuorena partiossa oppimiani tähtikuvioita ja niiden sijainnin tähtitaivaalla. Kas vain, muistin Otavan sijainnin suhteessa Pohjantähteen, Kassiopeian, Orionin ja Seulaset.

Innostuin tähtitieteestä mahdollisena uutena harrastuksenani. Tähtitaivasta voi opetella pikkuhiljaa, pala palalta. Alkuun ei tarvita välineitä. Riittää, kun katsoo uteliaasti kohti taivasta ja tekee havaintoja. Aina ei tarvitse olla pimeää, sillä jotkut tähdet ovat havaittavissa jo hämärässä. Kirkas pilvetön ilta, mainosvaloton metsä tai ranta ovat ihanteellisia  paikkoja tähtitaivaan tarkasteluun.

Tähtianalogia ja yhteys sukuun                                                                        Mielestäni sukulaiset ovat kuin tähdet. Vaikka heitä ei aina näkisi, he ovat olemassa ja lähellä, tuoden turvaa ja onnen tunnetta elämän matkalla. Sukutapaamisessamme 9.8. Jyväskylässä välittyi tuo huumaava ilo meidän kaikkien mukana olleiden kohtaamisesta. Tähdet loistivat tähdistöissä!

Suvun tähdet näkyviin sukupuuhun                                                                                    Yksi sukuseuramme hallituksen tuleva tehtävä on digitaalisen sukupuumme mahdollinen muokkaus ja tietojen täydennys.  Monissa sukuhaaroissa on syntynyt kokonaan uusi sukupolvi pienokaisia, joiden tietoja, lähinnä lapsen nimi ja syntymävuosi ja lupa tietojen tallennukseen, kyselemme teiltä vanhemmilta tulevan syksyn aikana. Myös Tuonilmaisiin on siirtynyt läheisiämme, joiden kuolinvuoden kirjaaminen ja tietojen tarkistaminen on ajankohtaista. Haluammehan toki tallentaa suvun historian vahvat rakentajat ja nykyhetken uudet sukupolvet sukupuuhun.

Toivotan teille kaikille rakkaat sukulaiset ihania syyspäiviä ja tähtikirkkaita iltoja!

30.8.2025 Marja-Riitta Hirvonen

 

 

 

 

 

 

Sukuseuramme jäsenistä on noin puolet yli 60-vuotiaita, nuoria on vaikea saada mukaan edes jäsenmaksunsa maksaviksi jäseniksi, saati sitten hallitukseen. Miksi nuoria ei sukuseura eikä yleensäkään yhdistystoiminta kiinnosta?

Toimin itse talomme asukastoimikunnassa, jonka jäsenet ovat kaikki yli 65-vuotiaita. Nuoria ei juuri pihatalkoissa tai muissakaan tapahtumissa näy. Kuulun myös kaupunginosayhdistyksen hallitukseen, sielläkin noin puolet on eläkeikäisiä, onneksi osa nuorempia. Itse olen sitä ikäpolvea, että oli itsestään selvää kuulua ammattiliittoon. Nykyään monille nuorille riittää jokin työttömyyskassa.

Yhdistystoiminta on nykyään aika paljon ikäihmisten hartioilla, nuorten vähäinen kiinnostus on yleistä. Yhdistystoiminta voi näyttää vanhanaikaiselta ja jopa tylsältä. Verkko tarjoaa nuorille laajaa sosiaalista vuorovaikutusta ja mahdollisuuksia harrastuksiin, mikä vähentää yhdistystoiminnan houkuttelevuutta. Perinteisen yhdistystoiminnan kanssa kilpailevat digitaaliset verkostot ja yhteisöt, joiden toiminta on ketterämpää jäsenmaksujen ja byrokraattiselta vaikuttavan kokouskäytännön ja päätöksenteon sijaan. Työikäisillä perheellisillä voi olla haasteita ajan käytön suhteen. Työelämä on nykyään usein haastavaa, perhekin tarvitsee aikaa, joten voi olla, ettei ole resursseja toimia enää missään yhdistyksessä.

Sukuseuramme hallitus on yrittänyt kysellä nuorilta jäseniltä vinkkejä, millaista toimintaa he haluaisivat, että sukuseurassa toimiminen kiinnostaisi, mutta vinkkejä ei juuri ole tullut.

Sukukokouksemme lähestyy. Osa hallituksen jäsenistä haluaa luopua hallituspaikastaan. Jotta sukuseuramme tärkeä toiminta jatkuisi, tarvitsemme uusia jäseniä ja nykyisistä jäsenistä innokkaita tulemaan mukaan hallitukseen. Kokouksia ei ole kovin monta vuodessa ja tehtäviä on aina sopuisasti jaettu niin, etteivät kaikki hommat kaadu harvojen niskaan.

Toivottavasti näemme Jyväskylässä sukukokouksessa aktiivisia ja innokkaita sukulaisia.