Blogi

Talven hyvästely

Viikko sitten 20.3.2026 oli kevätpäiväntasaus. Se tarkoittaa ajankohtaa, jolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkät koko maapallolla, ja auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle.

Tervetuloa kevät

Kevään tulo on minusta aina yhtä ihmeellinen tapahtuma, kun luonto alkaa heräillä uuteen eloon, kun kasvit alkavat vihertää ja linnut laulaa iloisesti. Kevät on aikaa, jolloin voi tuntea luonnon voiman ja nähdä sen kauneuden.  Mielestäni kevät on vuodenajoista eniten toivoa ja uuden alkua kuvastava aika. On ihanaa seurata luonnon heräämistä ja olla osallisena tässä uudessa alussa!

Maaliskuussa pohjoista myöten alkaa aurinko hiljalleen sulattaa lumikinoksia ja järvien jäitä. Eteläisessä Suomessa maa näkyy jo paljaana ja nurmikot sekä  sammalet metsissä alkavat vihertää. Puut heräävät hiljalleen kasvuun valon lisäännyttyä, puiden silmut turpoavat ja alkavat  pian vihertää. Järvet ja joet vapautuvat jääpeitteestään.

Meillä Tuusulassa mustarastaat sirkuttavat iloisesti aamuisin, kyyhkyset kujertavat ja ensimmäiset leskenlehdet kukkivat kirkkaan keltaisina. Kevään merkkien havaitsemisella on minulle voimaannuttava vaikutus.  Iloitsen väreistä – vihreän eri sävyistä, keltaisesta ja valkoisesta.  Metsän erilaiset tuoksut, hyönteisten ja perhosten havainnointi sekä metsän eläinten äänet ja purojen solina hurmaavat. Patikointiretket lapsenlasten kanssa lähiluontoon  mahdollistavat näistä luonnon ilmiöistä nauttimisen ja heidän kanssaan riemullisen yhdessä havainnoinnin.

Valoisaa kevättä ja kevään riemua!

t. Marja-Riitta Hirvonen Tuusulasta 27.3.2026

Ystävänpäivän kunniaksi pohdiskelen vähän, mitä ystävyys on minulle merkinnyt ja merkitsee: millaista se on ollut lapsena, aikuisena ja nyt vähän vanhempana. Vaikka perhe on rakas ja tärkeä,  tarvitsemme myös ystäviä. Useimmille meistä ystävät ovat yhtä tärkeitä.

Ystävyyttä on monenlaista. On ystäviä, jotka ovat matkassamme koko elämämme, lapsuudesta vanhuuteen, mutta on myös ystäviä, jotka tulevat elämäämme työpaikalla, harrastuksissa tai ihan sattumalta. Toisten kanssa ollaan tekemisissä tiiviisti, toisten kanssa  ehkä hyvinkin harvakseltaan, mutta silti ystävyys säilyy. 

Asuin lapsena maalla, ei ollut muita lapsia pihapiirissä, mutta jo ennen kouluikää ja kansakouluaikaan minulla oli kolme hyvää ystävää. Koulun ulkopuolella emme välttämättä tavanneet päivittäin, mutta he olivat minulle tärkeitä.  Tiemme jotenkin erkanivat, kun aloitin oppikoulun ja tuli uudet ympyrät. Vanhempana olen löytänyt heidät ja olemme pitäneet yhteyttä ja tapaammekin silloin tällöin. Oppikouluaikana minulla oli koulukavereita, mutta yksi hyvä ystävä. Hänen kanssaan olimme yhteydessä koulun päätyttyä, mutta molempien ”ruuhkavuosien” ajaksi yhteydenpito muuttui joulukorttien lähettelyksi. Jossain vaiheessa aloimme taas pitää yhteyttä. Nykyään soittelemme  ja tapaamme useamman kerran vuodessa vaikka asumme eri puolilla Suomea. On tullut tavaksi, että hän tulee pariksi päiväksi Helsinkiin kulttuurimatkalle. Käymme teatterissa, taidenäyttelyissä ja rupattelemme usein aamuyöhön saakka. Karjalaisten ”pari sanaa” vie aikaa usein tunteja.

Toisille työkaverit ovat ”vain työkavereita”, mutta minä olen ystävystynyt myös työkavereiden kanssa. Kaksi heistä on pysynyt läheisenä ystävänä 1970-luvulta saakka, ihan työurani alkuajoilta saakka. Tapaamme nykyäänkin aika usein, noin kerran kuussa. Myös serkkujani pidän ystävinä, ja monista sukuseuralaisistakin on tullut ystäviä.

Aikuisiällä olen ystävystynyt myös naapureiden kanssa. Yksi entinen naapurini on lapseni kummi ja kasvimaanaapurini. Asumme nykyään eri kaupunginosissa, mutta ystävyytemme on säilynyt. Kesällä tapaamme usein kasvimaalla, muuten kyläilemme ja käymme teatterissa, konserteissä mielenosoituksissa jne.

Eikä ystävystyminen lopu, kun tulee ikää. Omassa kotitalossani olen asukastoiminnan yhteydessä ensin tutustunut ja sitten ystävystynyt kahden naapurin kanssa. Tapaamme tietysti kokouksissa, mutta käymme myös yhdessä vesijumpassa, savitöissä, joskus festareilla ja käytiin mummodiskossakin – ja kahvitellaan ja rupatellaan.

Minulle yksin asuvana ystävät ovat erittäin tärkeitä. Vaikka minulla on ihana, rakas perhe: kolme lasta ja kuusi lastenlasta, tarvitsen elämääni myös muita ihmisiä. Olen vuosien varrella oppinut, että ystävyyden ylläpito vaatii aktiivisuutta. Täytyy unohtaa ”pitäisi joskus soittaa” ja ottaa yhteyttä heti, kun ystävä tulee mieleen.

Hyvää ystävänpäivää !
13.2.2026 Elle Huisman

Liikkumisella mäntymetsässä sanotaan olevan hyviä terveysvaikutuksia,  jotka perustuvat puiden erittämiin kemiallisiin yhdisteisiin ja metsäympäristön rauhoittavaan vaikutukseen.  Erityisesti vaikutukset pääsevät oikeuksiinsa mäntyvaltaisessa mustikkametsässä. Tästä sain hyviä kokemuksia viime syksynä, kun löysin mainion mustikkapaikan mäntyvaltaisesta kosteikkometsästä. Yllätyksekseni huomasin, että samoilla apajilla oli jo aiemmin vieraillut myös karhu. Vierailun tunnistaa siitä, että karhu valitsee parhaat mustikkamättäät ja varpujen painanteet ja marjojen riipimisjäljet paljastavat otson istuma- ja ahmimispaikan. Vanhana metsämiehenä todettakoon, että pelko karhujen läsnäolosta ei suinkaan hiipinyt puseroon. Taisi poiminnan aikana kuitenkin aina välillä päästä muutama kuuluvampi rykäisy, noin niin kuin huomaamatta.

Liikunnallisesti marjan poiminta on mitä parhainta lihasjumppaa sekä selkä- että jalkalihaksille. Lisäksi koko kroppa saa mainiosti ponnistella, kun kantaa sangollisen marjoja mättäiden, risukoiden ja metsäojien halkomassa maastossa. Olenkin havainnut, että marjamailla ei viime vuosina ole ollut liiemmälti tungosta. Nuorisoa näkee valitettavan harvoin superfoodien poiminnassa. ”Niitähän saa torilta ja kaupan kylmäaltaasta”, kuulin kerran nuoren miehen tokaisevan. Taitaa valitettavasti käydä niin, että marjan poiminta siirtyy yhä enemmän ulkomaalaisten kausipoimijoiden vastuulle.

Kuluneena syksynä Itä-Suomessa oli taas erittäin runsas karpalovuosi. Karpalohan ei tunnetusti kärsi helteisestä ja vähäsateisesta kesästä, koska kosteilla soilla ei ainakaan vielä toistaiseksi ole ollut ongelmia ilmaston lämpenemisen takia. Suolla kävely on taito- ja kuntoilulaji. Yllättäen jalka voi upota petolliseen suosilmään tai muutoin voi helposti kompastua hyllyvän suon mättäisiin. Aherrus lokakuisella suolla palkittiin tänä syksynä ämpärillisellä meheviä tummanpunaisia herkkuja.

Liikunnallisesti loppusyksy vierähti hirviä jahdatessa, golfia pelatessa
Espanjan Almerimarissa, polttopuita hakatessa sekä joulukuun alussa
hiihtoreissussa Ylläksen ensilumen laduilla.

Todettakoon, että pohjoisessa oli jo täysi talvi joulukuun alussa ja pakkanen
huiteli parhaimmillaan yli 20 asteen. Pakkasesta huolimatta hiihdon
lomassa maistui makoisalle pulahtaa Luosujärven avantoon. Ei ollut
avannossa tungosta ainakaan tällä kertaa. Avantouinnissa vaativin vaihe
mielestäni onkin sipsutella paljain jaloin muutama kymmenmetrinen jäistä
kulkureittiä pitkin ennen kuin pääsee sulaan veteen. Jatkossa kannattaakin
varata mukaan vaikkapa villasukat niin säästyvät ainakin varpaat
kylmettymiseltä.

Rauhallista ja liikunnallista joulun aikaa

Hannu

Harrastamisen Suomen malli on kouluissamme nyt muutaman vuoden toiminut kansallinen hanke, jossa jokaiselle koululaiselle pyritään takaamaan yksi maksuton harrastuskerta viikossa koulupäivän jälkeen. Käytännössä tämä toteutuu kouluilla erilaisina lasten itsensä toivomina kerhoina. Mukana on tällä hetkellä 258 kuntaa ja 143000 koululaista. Inspiraatio tähän malliin on otettu Islannista, jossa lasten iltapäivät on koordinoitu yhdessä urheilu- ja harrasteseurojen kanssa jopa niin pitkälle, että seurat noutavat oppilaita kouluilta harrastusten pariin. Tällöin perheiden illat eivät kulu harrastusrumbassa, vaan se on hoitunut alta pois jo iltapäivällä, ja illat ovat sitten yhteistä aikaa kotona.

Yhteiskunnan jokaiselle lapselle järjestämä harrastusmahdollisuus kertoo siitä, että harrastamista pidetään hyvin tärkeänä ja tavoiteltavana asiana. Sillä onkin todettu olevan runsaasti hyötyvaikutuksia niin kehoon kuin mieleenkin, se vähentää yksinäisyyttä, estää syrjäytymistä, harjaannuttaa erilaisia taitoja, sekä tuottaa paljon iloa ja onnistumisen kokemuksia.

Samat harrastamisen hyödyt koskevat tietysti myös aikuisväestöä. Suomalaisista aikuisista suurin osa harrastaakin jotakin, ja noin kaksi kolmasosaa ilmoittaa heillä olevan 1–3 säännöllistä harrastusta. Silti noin 15 % aikuisista, erityisesti nuoret ja monilapsisten perheiden vanhemmat, eivät ehdi harrastamaan lainkaan. Osa työssäkäyvistä suomalaisista on päässyt liikunta- ja kulttuurietusetelien piiriin, ja saa osittain työnantajan kustantamana hyödyntää harrastuspalveluja. Näillä eduilla pääsee esimerkiksi elokuviin, teatteriin, kuntosalille tai laskettelemaan, ihan oman kiinnostuksen mukaisesti. Upea kädenojennus tämäkin!

Harrastan itse aktiivisesti kuorolaulamista. Lauluharrastus on kulkenut mukana ihan alakouluikäisestä asti, ja aina uuden elämänvaiheen koittaessa olen hakeutunut paikalliseen kuoroon. Tällä hetkellä laulan Suomen Naiskuoroliiton edustuskuoro Louhessa, jossa laulaa noin 50 naista ympäri Suomen. En voisi kuvitella sosiaalista elämääni ilman tätä harrastusta, joka tuo ympärille suuren innostuneen yhteisön muita kuorolaulajia, sekä mahdollisuuden esiintyä ympäri Suomen monipuolista musiikkia esittäen, yhteisen päämäärän eteen ponnistellen. Tällä hetkellä harjoittelemme 7.3.2026 Helsingin Musiikkitalolla pidettävää Anna-Mari Kähärän emännöimää Suurta Naistenpäivän konserttia varten, jossa ensiesityksen tulee saamaan myös Kähärän säveltämä ja Mirva Haltian sanoittama laulusarja Gruuga, jonka esityskieli on karjalan kieli. Vaikka en tätä kieltä itse osaa, täytyy myöntää, että jotain hyvin liikuttavaa oli siinä hetkessä, kun harjoituksissa Anna-Mari Kähärä kehotti kaikkia karjalaisia sukujuuria omaavia yhtymään solistiseen osuuteen kehtolaulussa ”Nurmilindu”. Katsotaan, millainen konserttikokonaisuus tästä hioutuu.

Toivotankin sukuseuralaisia lämpimästi tervetulleeksi tähän upeaan konserttiin Helsingin Musiikkitalolle naistenpäivänä, la 7.3.2026.

Kesä vaihtui taas syksyyn vaikka kauan tuntui ja näytti että kesä tulee jatkumaan vielä pitkään. Lämpö vaihtui viileyteen ja auringonpaiste sateisiin. Moni varmasti nyt alkusyksystä tuntee kaipuuta menneeseen kesään ja muistelee mitä kaikkea kesällä tapahtui ja mitä teki. Itselläni kesään mahtui kaikenlaista puuhaa. Tein erilaisia askareita lapsuudenkodissa, kävin muutamilla festivaaleilla sekä tein matkan Lappiin. Ehkä tämä Lapin reissu oli yksi suurimpia kohokohtia kesässä. Kävely tunturin rauhassa maisemia ihaillen on kiehtovaa. Myös keskiyön auringon ihailu on upea kokemus, joka kannattaa kerran elämässä kokea.

Nyt syksyllä aion nauttia ulkoilusta ja ruskan ihailusta. Ulkoilu ja liikkuminen on huomattavasti mieluisampaa viileämmässä ilmassa. Syksy ei myöskään tarkoita tapahtumien loppumista vaikka ne hiljalleen siirtyvät enemmän ja enemmän sisätiloihin.

Mukavaa syksyä kaikille, terveisin Vesa

Sukupuu on kuin tähtitaivas, jossa tähdet loistavat tähdistöissä                Olen pohdiskellut koko viikon mistä kirjoittaisin, inspiraationi on ollut kateissa.  Sadepäivän, Suomen Luonnonpäivän, kunniaksi yhdistän nyt kaksi asiaa tähtitaivaan ja sukulaisverkoston.

Olimme viikon alussa puolisoni Sepon opiskeluaikaisen tuttavaryhmän kanssa Suomenlinnassa tutustumassa Merisotakoulun observatorioon, jossa myös meriupseeriopiskelijat kouluttautuvat tähdistä suunnistamiseen ilman digitaalisia laitteita.  Palautin mieleeni joitakin nuorena partiossa oppimiani tähtikuvioita ja niiden sijainnin tähtitaivaalla. Kas vain, muistin Otavan sijainnin suhteessa Pohjantähteen, Kassiopeian, Orionin ja Seulaset.

Innostuin tähtitieteestä mahdollisena uutena harrastuksenani. Tähtitaivasta voi opetella pikkuhiljaa, pala palalta. Alkuun ei tarvita välineitä. Riittää, kun katsoo uteliaasti kohti taivasta ja tekee havaintoja. Aina ei tarvitse olla pimeää, sillä jotkut tähdet ovat havaittavissa jo hämärässä. Kirkas pilvetön ilta, mainosvaloton metsä tai ranta ovat ihanteellisia  paikkoja tähtitaivaan tarkasteluun.

Tähtianalogia ja yhteys sukuun                                                                        Mielestäni sukulaiset ovat kuin tähdet. Vaikka heitä ei aina näkisi, he ovat olemassa ja lähellä, tuoden turvaa ja onnen tunnetta elämän matkalla. Sukutapaamisessamme 9.8. Jyväskylässä välittyi tuo huumaava ilo meidän kaikkien mukana olleiden kohtaamisesta. Tähdet loistivat tähdistöissä!

Suvun tähdet näkyviin sukupuuhun                                                                                    Yksi sukuseuramme hallituksen tuleva tehtävä on digitaalisen sukupuumme mahdollinen muokkaus ja tietojen täydennys.  Monissa sukuhaaroissa on syntynyt kokonaan uusi sukupolvi pienokaisia, joiden tietoja, lähinnä lapsen nimi ja syntymävuosi ja lupa tietojen tallennukseen, kyselemme teiltä vanhemmilta tulevan syksyn aikana. Myös Tuonilmaisiin on siirtynyt läheisiämme, joiden kuolinvuoden kirjaaminen ja tietojen tarkistaminen on ajankohtaista. Haluammehan toki tallentaa suvun historian vahvat rakentajat ja nykyhetken uudet sukupolvet sukupuuhun.

Toivotan teille kaikille rakkaat sukulaiset ihania syyspäiviä ja tähtikirkkaita iltoja!

30.8.2025 Marja-Riitta Hirvonen

Sukuseuramme jäsenistä on noin puolet yli 60-vuotiaita, nuoria on vaikea saada mukaan edes jäsenmaksunsa maksaviksi jäseniksi, saati sitten hallitukseen. Miksi nuoria ei sukuseura eikä yleensäkään yhdistystoiminta kiinnosta?

Toimin itse talomme asukastoimikunnassa, jonka jäsenet ovat kaikki yli 65-vuotiaita. Nuoria ei juuri pihatalkoissa tai muissakaan tapahtumissa näy. Kuulun myös kaupunginosayhdistyksen hallitukseen, sielläkin noin puolet on eläkeikäisiä, onneksi osa nuorempia. Itse olen sitä ikäpolvea, että oli itsestään selvää kuulua ammattiliittoon. Nykyään monille nuorille riittää jokin työttömyyskassa.

Yhdistystoiminta on nykyään aika paljon ikäihmisten hartioilla, nuorten vähäinen kiinnostus on yleistä. Yhdistystoiminta voi näyttää vanhanaikaiselta ja jopa tylsältä. Verkko tarjoaa nuorille laajaa sosiaalista vuorovaikutusta ja mahdollisuuksia harrastuksiin, mikä vähentää yhdistystoiminnan houkuttelevuutta. Perinteisen yhdistystoiminnan kanssa kilpailevat digitaaliset verkostot ja yhteisöt, joiden toiminta on ketterämpää jäsenmaksujen ja byrokraattiselta vaikuttavan kokouskäytännön ja päätöksenteon sijaan. Työikäisillä perheellisillä voi olla haasteita ajan käytön suhteen. Työelämä on nykyään usein haastavaa, perhekin tarvitsee aikaa, joten voi olla, ettei ole resursseja toimia enää missään yhdistyksessä.

Sukuseuramme hallitus on yrittänyt kysellä nuorilta jäseniltä vinkkejä, millaista toimintaa he haluaisivat, että sukuseurassa toimiminen kiinnostaisi, mutta vinkkejä ei juuri ole tullut.

Sukukokouksemme lähestyy. Osa hallituksen jäsenistä haluaa luopua hallituspaikastaan. Jotta sukuseuramme tärkeä toiminta jatkuisi, tarvitsemme uusia jäseniä ja nykyisistä jäsenistä innokkaita tulemaan mukaan hallitukseen. Kokouksia ei ole kovin monta vuodessa ja tehtäviä on aina sopuisasti jaettu niin, etteivät kaikki hommat kaadu harvojen niskaan.

Toivottavasti näemme Jyväskylässä sukukokouksessa aktiivisia ja innokkaita sukulaisia.

Karjalaisen perinteen mukaan lauantai on piiraan syntypäivä. Siispä perinteitä vaalien, käärimme Lilja-mummoni kanssa hihat ja täydensimme karjalanpiirakkavarastomme asianmukaiseen kuntoon. Kuuden tunnin talkoiden jälkeen valmiina komeili 117 piirasta. ”Näillä pärjätään taas hetki!”

Nappaa alta talteen resepti, sekä ohjeet perinteisten piiraiden tekoon:

1. Valmista ensin riisitäyte kattilassa. Lisää kiehuvaan veteen riisi. Anna kiehua noin 10 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito ja keitä hiljalleen, välillä sekoittaen n.45 minuuttia. Mausta suolalla. Anna jäähtyä.
2. Valmista kuoritaikina sekoittamalla kylmään veteen suola ja jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi.
3. Laita uuni lämpenemään 275 asteeseen. Leivo taikinasta tanko ja jaa se 30 palaan. Pyörittele palat palloiksi ja litistä ne tasapaksuiksi lettusiksi, kakkaroiksi.

”Kuori tulee kaulita niin ohueksi, että sen läpi näkyy seitsemän kirkon tornit”

4. Pulikoi kuorista puikulakaulimella ohuita ja soikion muotoisia (halkaisija 12–13 cm) ruisjauhoja apuna käyttäen. Pinoa kuoret ja ripottele väliin täysjyväruisjauhoa.

”Jos kuori menee kaksin kerroin pulikoidessa, tulee vieraita syöjiä”

5. Levitä kuorien päälle reilu ruokalusikallinen riisipuuroa. Aloita rypyttäminen piiraan päädystä. Paina kärki litteäksi, jotta se ei pala uunissa. Rypyttäessä vedä taikinaa etusormilla itseäsi päin, älä nipistä taikinaa.

”Jos piiraan rypytyksen tekee oikein tiuhaksi, saa rikkaan miehen”

6. Nosta piirakat pellille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla 10–15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin ruskean värin.

7. Kiehauta voi kattilassa voitelua varten. Sivele kuumat piirakat voisulalla.  Anna riisipiirakoiden pehmetä voipaperin tai leivinliinan alla.

”Väsynyt mutta onnellinen!” – totesivat leipurit.

Herkullista kevättä sukuseuralle!

Heidi & Lilja

Sain serkultani Irja Taunon tytär Hirvoselta ja hänen puolisoltaan Markku Viitalalta vanhan Hirvosten valokuvan viime viikonloppuna. Oletettavasti kuva on vuodelta 1917. Pohdimme yhdessä monia kysymyksiä, joihin kaikkiin emme löytäneet vastauksia. Tuumasimme, että sukuseuran Blogi voisi olla hyvä foorumi jakaa kuva ja auttaa selvittämään kuvan taustaa.

Kuka tietää? Kommentoikaa!

Keitä kuvassa olevat henkilöt ovat?                                                                         Keskeltä alarivistä tunnistimme isovanhempamme Aadolf s.1891 ja Elmiina s.1895 Hirvosen.  Elmiinalla on sylissään esikoispoika Onni. Iältään Onni on kuvassa ehkä 1-1,5-vuotias. Heidän oikealla puolellaan ovat Lucina              (s. 17.11.1870, k. 2.1.1939) ja Pekka Hirvonen (s. 11.11.1866,  k. 28.2.1920).

Kuka on nuori nainen, joka istuu Elmiinan vasemmalla puolella?        Voisiko olla Selma? Selma on syntynyt 1894.

Keitä ovat takarivin henkilöt? Olisivatko siinä siinä Pekan ja Lucinan muut lapset? Takarivissä oikealta nuori mies saattaisi olla Hiskias s. 1901, sitten Johanna s. 1903, Hilja s. 1906, Sulo s. 1908 ja Robert s. 1910.

Missä kuva on otettu?  Kuvauspaikka taitaa olla Matrin Mäkelä, perheen kotitalon edusta.

Mitä henkilöiden vaatetus meille kertoo? Aikuisilla on mustat vaatteet, Elmiinalla on yllään nuoren rouvan tyylikäs vaalea puku koruineen.          Onko kyseessä joku juhla vai perhekuvaan sonnustautuminen?

Miten kuvausaika täsmentyy? Olisikohan kuvan ottoaika kevät? Vuosi? Kuka on ollut valokuvaaja?

Kaikki lisätiedot ja kommentit ovat arvokkaita ja odotamme niitä ilolla!

Tuusulassa 12.2.2025 Marja-Riitta Hirvonen