Blogi

Liikkumisella mäntymetsässä sanotaan olevan hyviä terveysvaikutuksia,  jotka perustuvat puiden erittämiin kemiallisiin yhdisteisiin ja metsäympäristön rauhoittavaan vaikutukseen.  Erityisesti vaikutukset pääsevät oikeuksiinsa mäntyvaltaisessa mustikkametsässä. Tästä sain hyviä kokemuksia viime syksynä, kun löysin mainion mustikkapaikan mäntyvaltaisesta kosteikkometsästä. Yllätyksekseni huomasin, että samoilla apajilla oli jo aiemmin vieraillut myös karhu. Vierailun tunnistaa siitä, että karhu valitsee parhaat mustikkamättäät ja varpujen painanteet ja marjojen riipimisjäljet paljastavat otson istuma- ja ahmimispaikan. Vanhana metsämiehenä todettakoon, että pelko karhujen läsnäolosta ei suinkaan hiipinyt puseroon. Taisi poiminnan aikana kuitenkin aina välillä päästä muutama kuuluvampi rykäisy, noin niin kuin huomaamatta.

Liikunnallisesti marjan poiminta on mitä parhainta lihasjumppaa sekä selkä- että jalkalihaksille. Lisäksi koko kroppa saa mainiosti ponnistella, kun kantaa sangollisen marjoja mättäiden, risukoiden ja metsäojien halkomassa maastossa. Olenkin havainnut, että marjamailla ei viime vuosina ole ollut liiemmälti tungosta. Nuorisoa näkee valitettavan harvoin superfoodien poiminnassa. ”Niitähän saa torilta ja kaupan kylmäaltaasta”, kuulin kerran nuoren miehen tokaisevan. Taitaa valitettavasti käydä niin, että marjan poiminta siirtyy yhä enemmän ulkomaalaisten kausipoimijoiden vastuulle.

Kuluneena syksynä Itä-Suomessa oli taas erittäin runsas karpalovuosi. Karpalohan ei tunnetusti kärsi helteisestä ja vähäsateisesta kesästä, koska kosteilla soilla ei ainakaan vielä toistaiseksi ole ollut ongelmia ilmaston lämpenemisen takia. Suolla kävely on taito- ja kuntoilulaji. Yllättäen jalka voi upota petolliseen suosilmään tai muutoin voi helposti kompastua hyllyvän suon mättäisiin. Aherrus lokakuisella suolla palkittiin tänä syksynä ämpärillisellä meheviä tummanpunaisia herkkuja.

Liikunnallisesti loppusyksy vierähti hirviä jahdatessa, golfia pelatessa
Espanjan Almerimarissa, polttopuita hakatessa sekä joulukuun alussa
hiihtoreissussa Ylläksen ensilumen laduilla.

Todettakoon, että pohjoisessa oli jo täysi talvi joulukuun alussa ja pakkanen
huiteli parhaimmillaan yli 20 asteen. Pakkasesta huolimatta hiihdon
lomassa maistui makoisalle pulahtaa Luosujärven avantoon. Ei ollut
avannossa tungosta ainakaan tällä kertaa. Avantouinnissa vaativin vaihe
mielestäni onkin sipsutella paljain jaloin muutama kymmenmetrinen jäistä
kulkureittiä pitkin ennen kuin pääsee sulaan veteen. Jatkossa kannattaakin
varata mukaan vaikkapa villasukat niin säästyvät ainakin varpaat
kylmettymiseltä.

Rauhallista ja liikunnallista joulun aikaa

Hannu

Harrastamisen Suomen malli on kouluissamme nyt muutaman vuoden toiminut kansallinen hanke, jossa jokaiselle koululaiselle pyritään takaamaan yksi maksuton harrastuskerta viikossa koulupäivän jälkeen. Käytännössä tämä toteutuu kouluilla erilaisina lasten itsensä toivomina kerhoina. Mukana on tällä hetkellä 258 kuntaa ja 143000 koululaista. Inspiraatio tähän malliin on otettu Islannista, jossa lasten iltapäivät on koordinoitu yhdessä urheilu- ja harrasteseurojen kanssa jopa niin pitkälle, että seurat noutavat oppilaita kouluilta harrastusten pariin. Tällöin perheiden illat eivät kulu harrastusrumbassa, vaan se on hoitunut alta pois jo iltapäivällä, ja illat ovat sitten yhteistä aikaa kotona.

Yhteiskunnan jokaiselle lapselle järjestämä harrastusmahdollisuus kertoo siitä, että harrastamista pidetään hyvin tärkeänä ja tavoiteltavana asiana. Sillä onkin todettu olevan runsaasti hyötyvaikutuksia niin kehoon kuin mieleenkin, se vähentää yksinäisyyttä, estää syrjäytymistä, harjaannuttaa erilaisia taitoja, sekä tuottaa paljon iloa ja onnistumisen kokemuksia.

Samat harrastamisen hyödyt koskevat tietysti myös aikuisväestöä. Suomalaisista aikuisista suurin osa harrastaakin jotakin, ja noin kaksi kolmasosaa ilmoittaa heillä olevan 1–3 säännöllistä harrastusta. Silti noin 15 % aikuisista, erityisesti nuoret ja monilapsisten perheiden vanhemmat, eivät ehdi harrastamaan lainkaan. Osa työssäkäyvistä suomalaisista on päässyt liikunta- ja kulttuurietusetelien piiriin, ja saa osittain työnantajan kustantamana hyödyntää harrastuspalveluja. Näillä eduilla pääsee esimerkiksi elokuviin, teatteriin, kuntosalille tai laskettelemaan, ihan oman kiinnostuksen mukaisesti. Upea kädenojennus tämäkin!

Harrastan itse aktiivisesti kuorolaulamista. Lauluharrastus on kulkenut mukana ihan alakouluikäisestä asti, ja aina uuden elämänvaiheen koittaessa olen hakeutunut paikalliseen kuoroon. Tällä hetkellä laulan Suomen Naiskuoroliiton edustuskuoro Louhessa, jossa laulaa noin 50 naista ympäri Suomen. En voisi kuvitella sosiaalista elämääni ilman tätä harrastusta, joka tuo ympärille suuren innostuneen yhteisön muita kuorolaulajia, sekä mahdollisuuden esiintyä ympäri Suomen monipuolista musiikkia esittäen, yhteisen päämäärän eteen ponnistellen. Tällä hetkellä harjoittelemme 7.3.2026 Helsingin Musiikkitalolla pidettävää Anna-Mari Kähärän emännöimää Suurta Naistenpäivän konserttia varten, jossa ensiesityksen tulee saamaan myös Kähärän säveltämä ja Mirva Haltian sanoittama laulusarja Gruuga, jonka esityskieli on karjalan kieli. Vaikka en tätä kieltä itse osaa, täytyy myöntää, että jotain hyvin liikuttavaa oli siinä hetkessä, kun harjoituksissa Anna-Mari Kähärä kehotti kaikkia karjalaisia sukujuuria omaavia yhtymään solistiseen osuuteen kehtolaulussa ”Nurmilindu”. Katsotaan, millainen konserttikokonaisuus tästä hioutuu.

Toivotankin sukuseuralaisia lämpimästi tervetulleeksi tähän upeaan konserttiin Helsingin Musiikkitalolle naistenpäivänä, la 7.3.2026.

Kesä vaihtui taas syksyyn vaikka kauan tuntui ja näytti että kesä tulee jatkumaan vielä pitkään. Lämpö vaihtui viileyteen ja auringonpaiste sateisiin. Moni varmasti nyt alkusyksystä tuntee kaipuuta menneeseen kesään ja muistelee mitä kaikkea kesällä tapahtui ja mitä teki. Itselläni kesään mahtui kaikenlaista puuhaa. Tein erilaisia askareita lapsuudenkodissa, kävin muutamilla festivaaleilla sekä tein matkan Lappiin. Ehkä tämä Lapin reissu oli yksi suurimpia kohokohtia kesässä. Kävely tunturin rauhassa maisemia ihaillen on kiehtovaa. Myös keskiyön auringon ihailu on upea kokemus, joka kannattaa kerran elämässä kokea.

Nyt syksyllä aion nauttia ulkoilusta ja ruskan ihailusta. Ulkoilu ja liikkuminen on huomattavasti mieluisampaa viileämmässä ilmassa. Syksy ei myöskään tarkoita tapahtumien loppumista vaikka ne hiljalleen siirtyvät enemmän ja enemmän sisätiloihin.

Mukavaa syksyä kaikille, terveisin Vesa

Sukupuu on kuin tähtitaivas, jossa tähdet loistavat tähdistöissä                Olen pohdiskellut koko viikon mistä kirjoittaisin, inspiraationi on ollut kateissa.  Sadepäivän, Suomen Luonnonpäivän, kunniaksi yhdistän nyt kaksi asiaa tähtitaivaan ja sukulaisverkoston.

Olimme viikon alussa puolisoni Sepon opiskeluaikaisen tuttavaryhmän kanssa Suomenlinnassa tutustumassa Merisotakoulun observatorioon, jossa myös meriupseeriopiskelijat kouluttautuvat tähdistä suunnistamiseen ilman digitaalisia laitteita.  Palautin mieleeni joitakin nuorena partiossa oppimiani tähtikuvioita ja niiden sijainnin tähtitaivaalla. Kas vain, muistin Otavan sijainnin suhteessa Pohjantähteen, Kassiopeian, Orionin ja Seulaset.

Innostuin tähtitieteestä mahdollisena uutena harrastuksenani. Tähtitaivasta voi opetella pikkuhiljaa, pala palalta. Alkuun ei tarvita välineitä. Riittää, kun katsoo uteliaasti kohti taivasta ja tekee havaintoja. Aina ei tarvitse olla pimeää, sillä jotkut tähdet ovat havaittavissa jo hämärässä. Kirkas pilvetön ilta, mainosvaloton metsä tai ranta ovat ihanteellisia  paikkoja tähtitaivaan tarkasteluun.

Tähtianalogia ja yhteys sukuun                                                                        Mielestäni sukulaiset ovat kuin tähdet. Vaikka heitä ei aina näkisi, he ovat olemassa ja lähellä, tuoden turvaa ja onnen tunnetta elämän matkalla. Sukutapaamisessamme 9.8. Jyväskylässä välittyi tuo huumaava ilo meidän kaikkien mukana olleiden kohtaamisesta. Tähdet loistivat tähdistöissä!

Suvun tähdet näkyviin sukupuuhun                                                                                    Yksi sukuseuramme hallituksen tuleva tehtävä on digitaalisen sukupuumme mahdollinen muokkaus ja tietojen täydennys.  Monissa sukuhaaroissa on syntynyt kokonaan uusi sukupolvi pienokaisia, joiden tietoja, lähinnä lapsen nimi ja syntymävuosi ja lupa tietojen tallennukseen, kyselemme teiltä vanhemmilta tulevan syksyn aikana. Myös Tuonilmaisiin on siirtynyt läheisiämme, joiden kuolinvuoden kirjaaminen ja tietojen tarkistaminen on ajankohtaista. Haluammehan toki tallentaa suvun historian vahvat rakentajat ja nykyhetken uudet sukupolvet sukupuuhun.

Toivotan teille kaikille rakkaat sukulaiset ihania syyspäiviä ja tähtikirkkaita iltoja!

30.8.2025 Marja-Riitta Hirvonen

Sukuseuramme jäsenistä on noin puolet yli 60-vuotiaita, nuoria on vaikea saada mukaan edes jäsenmaksunsa maksaviksi jäseniksi, saati sitten hallitukseen. Miksi nuoria ei sukuseura eikä yleensäkään yhdistystoiminta kiinnosta?

Toimin itse talomme asukastoimikunnassa, jonka jäsenet ovat kaikki yli 65-vuotiaita. Nuoria ei juuri pihatalkoissa tai muissakaan tapahtumissa näy. Kuulun myös kaupunginosayhdistyksen hallitukseen, sielläkin noin puolet on eläkeikäisiä, onneksi osa nuorempia. Itse olen sitä ikäpolvea, että oli itsestään selvää kuulua ammattiliittoon. Nykyään monille nuorille riittää jokin työttömyyskassa.

Yhdistystoiminta on nykyään aika paljon ikäihmisten hartioilla, nuorten vähäinen kiinnostus on yleistä. Yhdistystoiminta voi näyttää vanhanaikaiselta ja jopa tylsältä. Verkko tarjoaa nuorille laajaa sosiaalista vuorovaikutusta ja mahdollisuuksia harrastuksiin, mikä vähentää yhdistystoiminnan houkuttelevuutta. Perinteisen yhdistystoiminnan kanssa kilpailevat digitaaliset verkostot ja yhteisöt, joiden toiminta on ketterämpää jäsenmaksujen ja byrokraattiselta vaikuttavan kokouskäytännön ja päätöksenteon sijaan. Työikäisillä perheellisillä voi olla haasteita ajan käytön suhteen. Työelämä on nykyään usein haastavaa, perhekin tarvitsee aikaa, joten voi olla, ettei ole resursseja toimia enää missään yhdistyksessä.

Sukuseuramme hallitus on yrittänyt kysellä nuorilta jäseniltä vinkkejä, millaista toimintaa he haluaisivat, että sukuseurassa toimiminen kiinnostaisi, mutta vinkkejä ei juuri ole tullut.

Sukukokouksemme lähestyy. Osa hallituksen jäsenistä haluaa luopua hallituspaikastaan. Jotta sukuseuramme tärkeä toiminta jatkuisi, tarvitsemme uusia jäseniä ja nykyisistä jäsenistä innokkaita tulemaan mukaan hallitukseen. Kokouksia ei ole kovin monta vuodessa ja tehtäviä on aina sopuisasti jaettu niin, etteivät kaikki hommat kaadu harvojen niskaan.

Toivottavasti näemme Jyväskylässä sukukokouksessa aktiivisia ja innokkaita sukulaisia.

Karjalaisen perinteen mukaan lauantai on piiraan syntypäivä. Siispä perinteitä vaalien, käärimme Lilja-mummoni kanssa hihat ja täydensimme karjalanpiirakkavarastomme asianmukaiseen kuntoon. Kuuden tunnin talkoiden jälkeen valmiina komeili 117 piirasta. ”Näillä pärjätään taas hetki!”

Nappaa alta talteen resepti, sekä ohjeet perinteisten piiraiden tekoon:

1. Valmista ensin riisitäyte kattilassa. Lisää kiehuvaan veteen riisi. Anna kiehua noin 10 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito ja keitä hiljalleen, välillä sekoittaen n.45 minuuttia. Mausta suolalla. Anna jäähtyä.
2. Valmista kuoritaikina sekoittamalla kylmään veteen suola ja jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi.
3. Laita uuni lämpenemään 275 asteeseen. Leivo taikinasta tanko ja jaa se 30 palaan. Pyörittele palat palloiksi ja litistä ne tasapaksuiksi lettusiksi, kakkaroiksi.

”Kuori tulee kaulita niin ohueksi, että sen läpi näkyy seitsemän kirkon tornit”

4. Pulikoi kuorista puikulakaulimella ohuita ja soikion muotoisia (halkaisija 12–13 cm) ruisjauhoja apuna käyttäen. Pinoa kuoret ja ripottele väliin täysjyväruisjauhoa.

”Jos kuori menee kaksin kerroin pulikoidessa, tulee vieraita syöjiä”

5. Levitä kuorien päälle reilu ruokalusikallinen riisipuuroa. Aloita rypyttäminen piiraan päädystä. Paina kärki litteäksi, jotta se ei pala uunissa. Rypyttäessä vedä taikinaa etusormilla itseäsi päin, älä nipistä taikinaa.

”Jos piiraan rypytyksen tekee oikein tiuhaksi, saa rikkaan miehen”

6. Nosta piirakat pellille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla 10–15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin ruskean värin.

7. Kiehauta voi kattilassa voitelua varten. Sivele kuumat piirakat voisulalla.  Anna riisipiirakoiden pehmetä voipaperin tai leivinliinan alla.

”Väsynyt mutta onnellinen!” – totesivat leipurit.

Herkullista kevättä sukuseuralle!

Heidi & Lilja

Sain serkultani Irja Taunon tytär Hirvoselta ja hänen puolisoltaan Markku Viitalalta vanhan Hirvosten valokuvan viime viikonloppuna. Oletettavasti kuva on vuodelta 1917. Pohdimme yhdessä monia kysymyksiä, joihin kaikkiin emme löytäneet vastauksia. Tuumasimme, että sukuseuran Blogi voisi olla hyvä foorumi jakaa kuva ja auttaa selvittämään kuvan taustaa.

Kuka tietää? Kommentoikaa!

Keitä kuvassa olevat henkilöt ovat?                                                                         Keskeltä alarivistä tunnistimme isovanhempamme Aadolf s.1891 ja Elmiina s.1895 Hirvosen.  Elmiinalla on sylissään esikoispoika Onni. Iältään Onni on kuvassa ehkä 1-1,5-vuotias. Heidän oikealla puolellaan ovat Lucina              (s. 17.11.1870, k. 2.1.1939) ja Pekka Hirvonen (s. 11.11.1866,  k. 28.2.1920).

Kuka on nuori nainen, joka istuu Elmiinan vasemmalla puolella?        Voisiko olla Selma? Selma on syntynyt 1894.

Keitä ovat takarivin henkilöt? Olisivatko siinä siinä Pekan ja Lucinan muut lapset? Takarivissä oikealta nuori mies saattaisi olla Hiskias s. 1901, sitten Johanna s. 1903, Hilja s. 1906, Sulo s. 1908 ja Robert s. 1910.

Missä kuva on otettu?  Kuvauspaikka taitaa olla Matrin Mäkelä, perheen kotitalon edusta.

Mitä henkilöiden vaatetus meille kertoo? Aikuisilla on mustat vaatteet, Elmiinalla on yllään nuoren rouvan tyylikäs vaalea puku koruineen.          Onko kyseessä joku juhla vai perhekuvaan sonnustautuminen?

Miten kuvausaika täsmentyy? Olisikohan kuvan ottoaika kevät? Vuosi? Kuka on ollut valokuvaaja?

Kaikki lisätiedot ja kommentit ovat arvokkaita ja odotamme niitä ilolla!

Tuusulassa 12.2.2025 Marja-Riitta Hirvonen

Tammikuun blogikirjoituksen on kirjoittanut Kari Hirvonen

Hyvää alkanutta vuotta 2025. Jotenkin tuntuu siltä, että aika kuluu entistäkin joutuimmin. Millenium oli jo 25 v. sitten, vaikka tuntemus siitä vuodenvaihteesta tuntuukin huomattavasti lyhyemmältä. Lapsen täyttäessä kaksi vuotta on hänen ikänsä tuplaantunut yksivuotissynttäreistä. Kun toukokuussa täytän 70v, jos Luoja suo, ikäni muuttuu 1/70 osalla. Siinä selitys ajan nopealle kulumiselle. Vähän sama juttu, kun auton ajotaparullasta pyöräyttää sport-asennon käyttöön. Siksipä täytin uudenvuoden lupaukseni lunastamalla salikortin. Otan siis sport- toiminnon käyttöön. Toivottavasti tuloksiakin on joskus nähtävissä. 

Viime päivät ovat menneet Yhdysvaltojen uuden Maga- presidentin virkakauden alun tapahtumien täyttämien uutisten parissa. Nopeita diilejä luvassa niin kuin hänen persoonaansa ja toimintatapaansa kuuluukin. Mitä niistä seuraakin jää nähtäväksi. Ensimmäisellä kaudellaan ainakaan maailman myllerrykset eivät olleet samalla tasolla kuin nyt. 

Talven kulku on kohdassa härkäviikot. Yleensä napakoitten pakkasten jakso. Nopeat vaihtelut kireähköistä pakkasista suojasäähän ja vesisateeseen ovat varmaan uusi normaali. Ainakin tänä talvena on saanut kylvää säkkikaupalla mursketta kulkuväylille. Groksit eivät ole ne jalkineet, joita käytetään postilaatikolla käydessä, vaikka matka olisi miten lyhyt tahansa. Nimimerkillä kokemusta on. Melkoisen koominen näky ollut varmaan, kun muutama vuosi sitten sorruin tuohon jalkinevalintaan. Vähän saman tapainen näky, kun variksenpoika yrittää päästä siivilleen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Onneksi ehjin raajoin pääsin takaisin päivän sanomia selailemaan. Nykyisin digiversio on saanut jalansijaa meidänkin taloudessa. 

Uusi ravintosuositus julkistettiin taannoin. Mitä teen, kun hyvin sujuneen hirvijahtikauden päätteeksi pakastimessa on laadukasta hirven paistia ja filettä ihan kohtuullinen määrä. On siellä tosin hyvin sujuneen marjastus- ja sienestyskauden jäljiltä ”metsän lihaakin” vaimon poimimana. Eikä tuo meidän pienoinen kasvimaakaan jättänyt meitä täysin ilman satoa. Tuo ”metsän liha” juontaa juurensa Väinö-sedän tapaan kutsua sillä nimellä marja ja sienisaalista. Kalastuksessa olen kaverin saalisvarmuuden varassa. Hän soittaa, ja minä noudan muutaman kuhan silloin tällöin. Pien-Rautjärvi on saalisvarma kuhavesi. 80-luvun alussa sinne istutettiin ensimmäiset kuhan poikaset ja nyt järvessä on todella runsas kuhakanta. Voi sanoa, että jokaisena istutuksen jälkeisenä vuonna poikastuotto on ollut runsas. Suurimmat saadut kuhat ovat painoltaan yli 15 kg. Niiden perkaamiseen tosin tarvitaan jo käsisirkkeliä, tai ainakin retkikirvestä. Oma suosikkini kuhan koossa on painoluokka 1-1,5 kg. Sen perkaaminen ja fileointi onnistuu veitselläkin. Sirkkelistä minulla on jälki etusormessa, ja vältän sen käyttöä ainakin kalan perkuussa sattuneesta syystä. 

Ilmastonmuutos, ja sen hillintä, on myöskin täyttänyt uutistarjonnan lähes päivittäin. Vakavan asian äärellä siltäkin osin ollaan. Asiantuntijoita ja neuvojia löytyy kyllä. Tuntuu siltä kuin koko paletti olisi täysin levällään. Yhteisen sitouttavan toimintatavan ja ymmärryksen löytäminen kansainvälisillä foorumeilla ei vain tunnu etenevän. Itselläni tietenkin on selvä mielipide tuohonkin asiaan. En vaan missään nimessä ala ketään opastamaan. Siihen hartiani ovat liian kapeat. Taloudessamme on ryhdytty jo toimenpiteisiin ja hankittu hybridiauto. Hymy herkässä voi katsoa näytöltä, kuinka monta millilitraa polttoainetta on säästynyt kulloisellakin reissulla, kun kineettistä energiaa on käytetty hybridiakusta. Pienistä puroista se isokin virta saa alkunsa.  

Viime syksyn aikana metsäkauriita on näkynyt meidänkin pihapiirissä muutamia yksilöitä. Herttaisia ovat. Ennen joulua päätin tarjota niillekin jouluruokaa, ja hankin säkillisen porkkanoita tarjottavaksi. Lähimmillään ovat liikkuneet muutaman metrin päässä terasilta. Porkkanat eivät tosin ole maistuneet. Rusakot sen sijaan näyttävät tykkäävän. Eiköhän kevääseen mennessä porkkanasäkki tyhjene. Täytynee kaurisporkkanat viedä vähän kauemmas metsän reunaan, josko sitten.  

Ensi syksyn kalamatkakohdekin on jo valittuna. Kilpisjärven seutu kauniine kalavesineen on suunnitelmissa. Hyviltä näyttävät, ainakin kuvissa. Saa nähdä onko onki ottava, vai pitääkö palkata kalastusopas. Mitenkähän olis vaikka telkkarista tutut Aki ja Äijä.  

Tällainen pläjäys tällä kertaa. Niin kuin tuossa aikaisemmin totesin, niin pienistä puroista koostuu jotain. 

Kevättä ja Jyväskylän tapaamista odotellessa onhan se muutama kerta käytävä pilkilläkin näillä jäillä. Josko sais Puruveden ahvenia pannulle. Jos ei, niin se on vaihdettava tutuille aina varmoille Uukuniemen Pyhäjärven kalavesille. 

Terveisiä ja hyvää vointia kaikille toivottaa 

Hirvosen Kari 

Joulukuun blogikirjoituksen on kirjoittanut Lauri Vuorikari.

Näin joulun lähestyessä tulee mietittyä, sen merkitystä
nykyaikana. Kun avaat tv:n, niin sieltä tulee lähes solkenaan mitä
erilaisimpia mainoksia; osta sitä, osta tätä lahjaksi. Radiossa
soivat lähes joka välissä kaikenlaiset joululaulut. Ja kaikki tämä jo
useita viikkoja ennen joulua. Ei siis turhaan sanota että joulu on
kaupallistunut. Pyritään luomaan ilmapiiri, jossa sinun on lähes
pakko ostaa jotain.

Toista oli ennen. Kyllä silloinkin kuuli radiosta joululauluja, mutta
niitä soitettiin vasta pari viikkoa ennen juhlaa. Telkkaria ei silloin
vielä ollut ainakaan meidän kylällä Uukuniemen Kummussa,
jossa asuimme. Jonkinlainen mahdollisuus tv:n katseluun tuli
siellä mahdolliseksi kesällä 1962, kun lähetinmasto Joutsenossa
aloitti lähetykset. Kuitenkin Kummusta lähettimeen on niin paljon
matkaa, että suurin osa kylästä jäi katveeseen. Ensimmäisenä
telkkarin osti Lemisen Reino. Heidän kotinsa oli korkeahkon
mäen päällä. Tämä ja viitisen metriä pitkä antenniputki
mahdollistivat jonkinlaisen näkyvyyden. Naapureita kun oltiin,
niin siellä sitä sitten käytiin katsomassa talonväen riesaksi asti.
Muistan, että meillä joulun aika alkoi siitä, kun sikapossu pääsi
hengestään. Siitä saatiin kunnon kinkku (läskiä reilu viisi senttiä).
Loput lihat tiinuun, kerroksittain suolaa ja lihaa, pakastimia ei
silloin ollut. Kuusi haettiin velipojan kanssa (useimmiten omasta
metsästä). Ruiskuorella päällystetty kinkku paistettiin tuvan
isossa uunissa jouluaattona. Laatikot, kalat, piparit ym. Herkut
tehtiin itse. Joulupöydässä saattoi olla vielä tomaattia, tuoretta
kurkkua ja banaaneja, jos niitä sattui olemaan myynnissä Pälösen
kaupassa.

Aattoiltana koko talon porukka kokoontui meidän isoon tupaan
pukkia odottelemaan. Tätä enne oltiin tietysti käyty saunassa
peseytymässä. Se oli rattoisaa kun meitä oli yhteensä 15. Lapsia
kymmenen. Kotitalomme oli jaettu kolmeen osaan. Talon toisella
puolella asui isän veli perheineen ja pikku kammarissa mummo
(isän äiti).

Yleensä, kun pukkia ei alkanut kuulua, isämme lähti tätä
etsimään. Ja kas kummaa kohta ovelta alkoi kuulua melua ja
valkoparta asteli sisään. Laulettiin pukille ja sitten kaikki saivat
lahjan, pari. Kun pukki oli lähtenyt ja lahjakääröt avattu, syötiin
vielä joulupuurot ennen nukkumaan menoa. Varsinainen
jouluateria syötiin joulupäivänä. Liekö ajan kultaamaa muisteloa,
mutta silloin ruoka maistui erikoisen hyvältä. Olihan pöydässä
herkkuja, joita arkena pöydässä ei näkynyt. Normaalisti syötiin
läskisoossia, tirripaistia, possupaistia tai jotain velliä.
Jotenkin tuntuu siltä, että tänä päivänä ainakin ruuan suhteen on
toteutunut laulun, “oi jospa ois Joulu ainiaan” sanat. Perustelen
tätä sillä, että nykyään syödään joka päivä lähes yhtä hyvin kuin
ennen Joulun aikaan. Kaikkea on nykyisin saatavilla kaupasta. On
aika vaikeaa panna paremmaksi.

Vaikka maailmassa on ollut kautta aikain sotia, nälänhätää,
kurjuutta, niin jotenkin tuntuu erikoisen pahalta kun Euroopassa
on käynnissä raukkamainen hyökkäyssota. Satoja tuhansia
ihmisiä on kuollut, tuoden mukanaan surua ja murhetta.
Tulevana jouluna tuhannet ihmiset viettävät sitä pommisuojissa.
Ei tästä ole kuin 85 vuotta kun meillä oli sama tilanne menossa.
Ainakin tämä joulu meillä menee ilman ulkopuolista uhkaa.
Toivottavasti jatkossakin saamme elää rauhassa. Todellisuus ei
muuta joulua, vaan Jouluna Jumala syntyy ihmiseksi maailmaan
ja tuo valon kaiken pimeyden keskelle.

Hyvää Joulua, Lauri V