Hyvä ystäväni, tyttäreni kummisetä, on vakavasti sairas, ja sairaus on jo palliatiivisessa vaiheessa. Samaan aikaan, kun hänen sairautensa eteni vaiheeseen, jolloin hoidot tehottomina lopetettiin, tyttäreni oli raskaana ja odotti kolmatta lastaan.
Heikenneestä kunnostaan ja ajoittaisista kivuistaan huolimatta ystäväni elää vielä aktiivista elämää. Vaikka elämän loppuminen on hänen puheissaan, hän elää niin kauan kuin elämää on. Nyt kun hän fyysisen kuntonsa takia ei enää jaksa lukea, hän on kuunnellut kymmeniä äänikirjoja. Hän on asettanut rajapyykkejä, mihin saakka haluaa elää. Hän ilmoitti aikovansa elää ainakin siihen saakka, kun hänen kummityttönsä saa vauvan. Ja niin kävi: vauva syntyi ja ystäväni elää vielä. Hän liikkuu jo pyörätuolissa, mutta hän haluaa vielä kuntonsa mukaan osallistua. Saatoin hänet äskettäin hänelle tärkeän järjestön kokoukseen.
Elinkaaren toisessa päässä olevaa pientä lapsenlasta olen päässyt hoitamaan pieniä aikoja. Hänkin tarvitsee apuani. Tunnen olevani onnekas, kun elämässäni on elämänsä juuri aloittanut viides lapsenlapseni ja ystäväni, jonka elämä on loppusuoralla. Molemmat tarvitsevat apuani, mutta molemmat antavat minulle niin paljon. He saavat minut muistamaan, kuinka lyhyt elämämme on.
Nyt vauva, pian jo vanhus. Siinä välissä meidän pitäisi oppia elämään hetkessä ja olemaan kiitollinen jokaisesta hetkestä. Emme voi elää enää eilistä, emmekä vielä huomista, elämä on nyt.
juuri näin Elle, elämän ainutkertaisuus, hetkessä elämisen taito
”Elämämme on sitä, miksi ajatuksemme sen tekevät. Jos ajattelee kielteisiä ja katkeria ajatuksia, elämä on ulkoisista olosuhteista riippumatta synkkää ja päinvastoin”
Kiitos Auli kommentistasi 🙂