Kevät ja elämänkulku
Kevään ihme on jälleen kerran konkreettista näin huhtikuun ensimmäisinä päivinä… ja aina se on yhtä ihmeellistä!
Joutsenten ja muiden muuttolintujen kuten koskeloiden ja hanhien paluu omalle järvelle tai meren lahdelle sykähdyttävät joka kevät. Meidän omalla merenlahdella kova tuuli on tänään työntänyt jäähileitä rantaan, aurinko paistaa, meri on sula, tuttu ja uskollinen joutsenpariskunta on palannut lahdelle. Ihana näky!
Kotipihalla tulppaanien varret ovat nousseet maasta jo noin 5-8 cm, lumikellot kukkivat. Puiden ja pensaiden silmut ovat turvonneet ja odottavat lämpimiä päiviä puhjetakseen eri sävyisiin vihreisiin huntuihin. Ihminen voi luonnon vuodenaikavaihtelussa nähdä ja kokea elämän värejä ja polkuja sekä samaistua tapahtumiin osana luontoa, kuin sukulainen tervehtien kauan odotettuja muuttolintuja saapuviksi.
Joka vuosi vuodenkierron jälkeen meille kaikille ikää tulee lisää. Ihmisen ikä on aivan erityinen, yksilöllinen juttu ja kunkin kokemusmaailma on aina vuosi vuodelta uusi. Tänään 5.4. viettää tyttäreni, Anni-Maria, 35-vuotissyntymäpäiväänsä. Onnea Rakas Anni!
Veljeni Juha täyttää parin viikon kuluttua 55-vuotta, samana päivänä 15.4. äitini serkku Helvi täyttää 94-vuotta. Irja serkkuni viettää 70-vuotissyntymäpäiväänsä 25.4. Kreetalla.
Kaikille kevään lapsille ja huhtikuun syntymäpäiväsankareille toivotan Sydämellisesti onnea!
Alpo Noponen kuvaa koskettavasti ihmisen kokemuksia ja eri ikäkausia runossaan Mahdoton ratkaista. ”Olen miettinyt toisenkin tuokion, minä aikana ihminen kaunein on.
Valokummulla suojatun kotimäen hänen lapsena leikkivän ensin näen sinitaivaan puhtaus silmissään, sulot kutrit kullasta ympäri pään. Elon nuoren siinä on aamunkoi, jota päivä kaukainen purppuroi. Hän on ystävä tähtien, enkelten, hän on kevään kaunehin kukkanen, hän on toivon nouseva, vihryt saari, hän on auringon hohde ja sateenkaari, Hänt´aina ma katselen ihailuin, väliin kyynele-silmin, mut naurussasuin; hän kaunis on, min en tietää vois, minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.
Minä nuorukaisena sitten saan hänen nähdä rientävän maailmaan. On toiveita täysi ja uljas hän, hän uhkuvi voimaa elämän: viel´otsalla kirkkaus aamuinen kuin sankari käy hän riemuiten, on poskilla verevä rusko, poven täyttää luottamus, usko. Hän seppelöidyllä purrellaan elonvirtaa on valmis laskemaan, meren aavan hän etsivi selkää, ei kareja, myrskyjä pelkää. Hän kaunis on, min en tietää vois, minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.
Hänet kesässä kypsässä nähdä saan. Häll´on elämän vakavuus kasvoillaan; hän taistelee ja hän tekee työtä, tuul´ enemmän vastahan käy kuin myötä. Hänen matkan varrella ainiaan on pakko hillitä purjeitaan, sillä keskellä kuohuvan aallokon hänen pieni purtensa vaarass´ on. Elo pettää niin monet toivehet, monet kuihtuvat kesken kukkaset; minne kylvää hän, siitä toinen niittää, häntä tuskin kenkään muistaa ja kiittää. Hiki virtaa otsalta, rinta lyö, mut jalouden leimankin antaa työ. Kun joskus hän pyyhkivi otsan hien ja huokaa hetkisen laidassa tien, hänen katseessansa ja piirteissään näen jälkiä kestetyn myrskysään, näen suuren, ylevän ilmehen, joka uhmii oikkuja hetkien. Hän kaunis on, min en tietää vois, minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.
Hänet näen sitten vanhuuden syksyssä. Tuoss´ astuu hän ja näyttää alati miettivän tien kulkua kummuilta lapsuuden sen loppuun. Hän matkan tappiot, harhailut on kaikki tyynenä kuitannut. Kun elon vaihtelevaiset kuvat taas vuoroon hänelle ilmaantuvat, hän niitä katsoo ja hymyää: Niin, unta vain oli kaikki tää! Hän kaunis on, min en tietää vois, minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.”
Palmusunnuntai ja virpominen
Tulevana sunnuntaina 9.4. vietämme Palmusunnuntaita, jolloin huomio kristillisessä perinteessämme on Jeesuksen saapumisessa Jerusalemiin aasilla ratsastaen. Palmusunnuntain nimi viittaa palmunoksiin, joita ihmiset heittivät Jeesuksen eteen tielle. Tähän liittyy myös tapa koristella kirkkoa palmunoksilla ja muilla lehvillä tai kantaa niitä kulkueissa. Suomessa palmun sijasta koti ja kirkko koristellaan pajunoksilla. Tästä juontaa juurensa myös virpomisperinne.
Karjalaisessa kulttuurissa lapset kävivät virpomassa perheenjäseniä tai naapureita ja muuten tuttuja aivan tavallisiin vaatteisiin pukeutuneina. Palmusunnuntaina virvottiin ja palkka saatiin seuraavana sunnuntaina, Pääsiäispäivänä. Palkka oli yleensä suklaamuna, kananmuna, hedelmä ja/tai karamellejä.
Minulle tuo karjalainen virpomisen perinne on juurtunut lapsuuden perheestäni ja pidän sitä kauniina tapana toivottaa terveyttä, siunausta ja hyvää vuotta sukulaisille ja läheisille. Alla käyttämäni ja muokkaamani virpoloru pari vuotta sitten virpoessani kummitätiäni ja hänen puolisoaan.
”Virvon, varvon tuoreeks´ terveeks´
rikkaaks, rakkaaks,
vanhaks, vakkaaks.
Tällä kevätpajusella virvon viisahaks, taputtelen taitavaks!
Isännälle ikä pitkä, emännälle perä levvii.
Kummalleki terveyttä toivottelen, siunausta siivittelen.
Virvon, varvon, vitsa on pajust ja uus, aivan niin kuin kukkiva omenapuus.
Elämän onnea toivotan sulle, nöyrästi pyydän palkan mulle.”
Kokeilkaapa virpomista ja pitäkäämme yllä virpomisperinnettä!
Hyvää ja Rakkaudellista Pääsiäistä kaikille!
5.4.2017 Marja-Riitta Hirvonen
