Tunnelmakuvia ja säveliä syksystä, surusta, valosta ja ihmisenä kasvamisesta
Marraskuun blogini sisältää melankolisia ajatuksiani ja pari vaikuttavaa musiikkiesitystä, joiden sanomaa kannattaa pysähtyä kuuntelemaan.
Syksy
Kaseva-yhtyeen 1970-luvulla esittämä Syksy-niminen biisi kuvaa syvää ymmärrystä yhteydestä ystävän tai laajemmin kaikkien ihmisten kanssa. Kun ihmissuhde katkeaa, jotain murtuu minussa itsessäni ja sinussa – toisessa tai toisissa. Mitä opin tästä kokemuksesta? Miten jatkan eteenpäin? Miten eheydyn?
Luopuminen ja suru
Kukaan ei säästy luopumisilta. Suru kuuluu elämään niin kuin ilokin. Kuoleman aiheuttama menetys on lopullinen ja siksi suru sen jälkeen on vaikein. Kohtaamme muitakin menetyksen tilanteita kuten avo- tai avioero, vakava sairastuminen, ystävän kanssa riitautuminen, rakkaasta kodista tai mökistä luopuminen. Kaikkiin näihin tapahtumiin liittyy omanlaistansa surua, pienempää tai isompaa.
Läheinen tuttavaperheeni on juuri muuttanut Los Angelesiin. Muistelen monia mukavia hetkiä heidän kanssaan. Heitä on ikävä! Erään ystäväni vakava sairastuminen järkyttää minua ja tunnistan oman avuttomuuteni surun edessä rohkaistessani häntä rankkoihin hoitoihin. Toivoimmehan yhdessä pari kuukautta sitten kasvaimen olevan hyvänlaatuinen.
Tunnettu syyrialainen filosofi Kahlil Gibran on todennut kirjassaan Profeetta, että suru ja ilo ovat erottamattomat. Hän kannustaa meitä tunnistamaan nämä tunteet sanoen: ”Kun olet iloinen, katsele syvälle sydämeesi ja huomaat, että ainoastaan se, mikä tuottaa sinulle surua, antaa sinulle myös iloa. Sama lähde mistä naurusi solisee, on usein täynnä kyyneleitä. Kun olet murheellinen, katsele taaskin sydämeesi ja huomaat, että tosiaankin itket sitä, mikä on tuottanut sinulle iloa.”
Pyhäinpäivänä 5.11.2016
Pyhäinpäivänä muistelemme poisnukkuneita rakkaitamme. Kollektiivinen suru näkyy kauniilla tavalla kukkien ja kynttilöiden viemisenä haudoille. Meillä on tapana puolisoni kanssa käydä vanhempieni haudalla Ruskeasannan hautausmaalla ja samalla muistaa kaikkia rakkaitamme muualle haudattujen muistelupaikalla, jonka nimi on ”Särkynyt sydän”. Pimenevässä illassa tunnelmallinen, mieltä herkistävä näky on kynttilöiden liekeistä koostuva valomeri – se on armon ja rakkauden meri, kaipauksen ja toivon meri.
Tänä Pyhäinpäivänä ajattelen erityisellä rakkaudella 1.10.2016 edesmennyttä Eero-setääni sytyttämällä hänelle muistokynttilän. Eero Hirvonen (s. 20.12.1935) asui Taivalkoskella ja teki elämäntyönsä johtajaopettajana Jurmun koululla. Setäni oli sukurakas ja piti yhteyttä meihin etäällä asuviin sukulaisiin. Hän matkusteli mielellään sukuloimassa ja matkasi useisiin vieraisiin kulttuureihin. Monesti hän vieraili myös entisten oppilaidensa luona mm. Hong Kongissa.
Marraskuun valot – ihmisyys ja jaettu ilo
Marraskuu on Suomessa yleensä vuoden synkin ja pimein kuukausi. Siksipä joudumme etsimään valon lähdettä. Millainen valo kantaa pimeässä? Onko se kadulla vastaantulijan suoma hymy, ulkoilijan huikkaama tervehdys metsäpolulla, ystävän puhelinsoitto, tekstiviesti tai facebook-viesti, juttuhetki naapurin kanssa, vaiko avoin syli ja voimahalaus tai nautinnollinen teatteri-ilta tai musiikkikokemus yksinäisen lähimmäisen piristämiseksi? Merkityksellistä tässä valon hetkessä on toisen ihmisen, surevan tai muuten herkän ihmisen kohtaaminen ja ymmärtävä
Mielestäni Tommy Taberman kuvaa runossaan Pieni laulu ihmisestä ihmisyyden ydintä.
”Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen. Lämpimin peitto on toisen iho, toisen ilo on parasta ruokaa. Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, olemme ihmisiä. Ihminen tarvitsee ihmistä.”
Iloa, valoa ja mielihyvää toivon sinulle marraskuussa oheisen jazzmuusikko Aili Ikosen esittämän Laulan -laulun myötä!