Kun olin lapsi, olimme aina jouluaaton kotona. Aatto oli meidän perheessä ”aatto”, siis juhlapäivää edeltävä päivä, ei juhlapäivä. Äiti ja isä puuhaisivat omia jouluaskareitaan, minä ja Vesa-veljeni mukana. Odotimme iltaa ja joulupukkia. Illalla saunottiin, syötiin jotain, mutta aattona ei ollut juhlapöytä katettuna. Illalla tuli pukki, joka toi jokaiselle paketin. Joku joulu huomasin, että paikalla ollut Veikko-setä lähti ulos tupakalle, ja sillä aikaa tuli joulupukki ja toi lahjat. Pukki lähti ja Veikko tuli tupakalta. Silloin huomasin, että pukilla oli ollut samanlaiset kengät kuin Veikolla, ja salaisuus alkoi paljastua…
Jouluaamuna käytiin usein Saaren kirkossa. Kirkkoon mentiin linja-autolla hirmuisen aikaisin. Unisena kylmä linja-auto tuntui jäiseltä ja niin myös kirkko, kunnes se lämpeni ihmismäärän ansiosta. Kirkon jälkeen tultiin kotiin, ja oli vielä hämärää, kun juotiin aamukahvit. Varsinainen joulun juhlapöytä, jossa oli kinkkua, laatikoita, sienisalaatttia, karjalanpiirakoita sekä jälkiruuaksi riisipuuroa ja ”sekametelisoppaa” katettiin joulupäivänä.
Usein kävimme joulupäivänä Myötävaaran mummolassa Hilja-mummon luona. Muistan, että mummolassa jouluna oli pöydässä kystä kyllä, vaikka elämä olikin paljon vaatimattomampaa kuin nykyään. Mummon antamissa lahjapaketeissa oli tavallisesti villasukat. Joulukuusessa oli kiiltäviä nauhoja, enkelikarkkeja, latvassa tähti ja oikeat kynttilät.

Joskus jäimme äidin mummolaan muutamaksi päiväksi, ja joskus siellä oli äitini lisäksi myös tätini Elli ja Liisa ”ativoissa”. Ainohan oli vielä ”tyttö” ja asui Myötävaarassa. Usein ”Hannosen tytöt” tekivät joulun jälkeen yhdessä jotain käsitöitä, laittoivat loimen kangaspuihin tms. Näistä hetkistä on jäänyt mieleeni lämmin sisarusten yhteinen juttu, naisten juttu.
Nyt olen itse mummo, ja lapseni ja lastenlapseni ovat yhtä joulua lukuunottamatta kaikki viettäneet joulun kanssani. Aattona katamme illan suussa joulupöydän, jonka antimet tulevat nyyttikestiperiaatteella. Minun osani on tehdä laatikot, sienisalaatti ja karjalanpiirakat, kun lasteni mielestä kukaan muu ei osaa tehdä niitä oikeanlaisiksi. Muut antimet saapuvat luokseni tulevien rakkaitteni mukana. Joku leipoo jälkiruokia, joku tekee rosollia, joku tuo seitan-kinkun, joku tuo viinejä, joku juustoja. Pöydässä riittää vilskettä. Vatsat pullollaan availemme vuorotellen lahjojamme, pelailemme pelejä ja vietämme yhdessä aikaa.
Yksi perheemme jouluperinne on valvoa vanhimman lapsenlapseni syntymäpäivään. Hän syntyi 25.12. 2001 klo kolmen aikoihin 1190 g painavana keskosena. Hän haluaa, että hänen kanssaan valvotaan, jotta saamme onnitella perheemme jouluvauvaa syntymäpäivän johdosta.

Rakastan viettää jouluni perheeni kanssa, meno muistuttaa ”Seranon perheen” meininkiä. Vastapainoksi rakastan myös olla itsekseni. Kun jälkikasvu tavallisesti viimeistään Tapanin päivänä häipyy omiin koteihinsa, nautin omasta rauhastani keinutuolissa, seuranani lasi punaviiniä, kirja ja Evita-kissani.
Ihanaa joulua ja hyvää uutta vuotta teille kaikille sukuseuralaisille ja teidän läheisillenne!
Elle, kiitos ihanasta muistelosta! Joulu Hilja-mummosi luona kuusenkoristeineen ja kynttilöineen tuo mieleeni lapsuuden muistot. Meidänkin perheen joulukuusi 195o- ja 1960-luvun vaihteessa sai koristeikseen enkelikarkit ja hopeanauhat oikeine kynttilöineen.
Teillä on nyt kiva yhteinen nyyttäritarjoilu ja joululapsenne syntymäpäivän odotus. Pikkuinen joululapsenne on todellinen ihme!
Elle, Riemuisaa joulua sinulle ja koko yhteen kokoontuvalle porukallesi!
t. Marja-Riitta
Tutun näköisiä kuusenkoristeita myös minulle (lukuunottamatta oikeita kynttilöitä). Noita enkelikarkkeja siskon ja äidin kanssa väsäsimme joka joulu Torniossa 90-luvulla 🙂 Sisälle me laitettiin kaksoispala suklaata. Mitä teillä noissa oli?
Niissä oli ostettaessa valmiina sisällä jokin mintunmakuinen makeinen. En muista, käytimmekö paperia uudelleen,