Kuinka ihanaa onkaan kevään ensimmäisten kirkkaan keltaisten sitruunaperhosten iloinen liitely aurinkoisina päivinä ja ensimmäisten vuokkojen odotettu kukinta metsäpuutarhassa tai joutsenpariskunnan ilmestyminen jälleen kotijärvelle.
Lähiperheessäni on ollut paljon ilonaiheita, mutta viime kevät on ollut minulle monien menetysten kevät. Suurinta surua olen kokenut sydämessäni veljeni Juhan kuoltua toukokuussa 2021. Keväästä ja surusta tulee mieleeni tunteellinen, lohduttava Edvard Griegin sävellys Kevät.
Toukokuun viimeinen viikko on ollut sateinen ja on ollut aikaa pohdiskella omia tunteita. Kiitän mennyttä, päästän siitä irti ja uudistuneena astun tähän hetkeen. Päästän irti menneisyyden kaiuista, jotka vielä kehossani kummittelevat, sydäntäni vihlaisevat ja pyrkivät uniini.
Minulle irtipäästäminen merkitsee monien asioiden ja eri tunnetasojen tunnistamista: Sen hyväksymistä, että kannan edelleen mukanani sirpaleita ja haavoja. Ja senkin hyväksymistä, että se ei haittaa. Olen ihan ok., mukiinmenevä eikä minun tarvitse olla mitään muuta. Välillä meidän on hajottava, annettava itsemme särkyä, jotta voisimme laajentaa ajatteluamme ja kasvaa kokemuksista kokonaisvaltaisemmin omaan ihmisyyteemme. Kyyneleitä, jotka puhdistavat sielua. Luontoa, joka tukee ja auttaa ikivanhalla viisaudellaan. Jylhiä vaaroja ja metsiä, jotka muistuttavat siitä, että voimme olla turvassa, vaikka maailma meitä kuinka ravistelisi. Vuodenaikojen värikylläistä vaihtelua, joka muistuttaa uusiutumisen voimasta ja siitä syvällisyydestä, jota elämänkiertokulku on. Ääntä, sanoja, huutoa ja musiikkia; ääntä, joka lähtee minusta ja hyvin konkreettisesti purkaa sitä, mitä sisälläni on. Ääntä, joka värähtelee kehossani, jonka vastaanotan, joka porautuu syvälle soluihin ja värähtelee kaikkea tukkiutunutta liikkeelle ja auttaa ajatuksia jälleen virtaamaan vapaana. Kosketusta, siihen mihin eniten sattuu. Hieromista, kipeiden ja kivettyneiden lihasten pehmentymistä. Kehollisten lukkojen fyysistä avaamista lempeällä kosketuksella. Kirjoittamista – silloinkin, kun tuntuu ettei sanoja löydy. Silloinkin, kun tuntuu ettei pysty. Kokemuksien sanoittamista, tunteiden sallimista ja niiden jakamista. Tukea –Tuntemattomien kauniita sanoja ja rakkaiden lämpimiä sylejä silloin, kun niitä vähiten luulee tarvitsevansa. Silloinkin, kun sitä ei haluaisi vastaanottaa.
Irtipäästäminen on toisinaan vaikeaa, toisinaan se on hyvin luonnollista, mutta aina se sisältää purkamista, lukkojen avaamista, jollakin tavalla. Omalla tavalla, joka tuntuu tässä hetkessä hyvältä. Me kaikki joudumme joskus päästämään irti, me kaikki kannamme elämänpolullamme haavoja ja kipeitä kohtia, ne ovat tärkeä osa meitä. Kun on aika, niille on myös tärkeä sanoa hyvästit.
Annathan itsellesi tilaa eheytyä, purkaa ja päästää irti?
Toivotan teille kaikille rakkaat sukulaiset Ihanaa ja virkistävää kesää!
29.5.2022 Marja-Riitta Hirvonen