”Voiko siitä olla 50 vuotta?”

31.5.1973 Parikkalan Yhteislyseosta valmistui meitä ylioppilaita 63. (Vertailun vuoksi tänä vuonna Parikkalan lukiossa sai lakkinsa 12 ylioppilasta.)

31.5.2023 meistä 50 vuotta sitten kirjoittaneista kokoontui Parikkalassa riemuylioppilaiden tapaamiseen 38 ja olipa paikalla kaksi opettajaammekin.

Itse olin kieliluokassa, jossa kaikki oppilaat olivat tyttöjä. Sen ajan tytöt pääsääntöisesti avioituessaan ottivat miehensä sukunimen, mikä hankaloitti entisten koulutovereiden löytämistä. Aikamoisen salapoliisityön avulla tavoitimme oman luokkamme 23 oppilaasta 19, ja paikalle pääsi lopulta 11. Elämä on heitellyt meidät maailmalle, yksi asuu Yhdysvalloissa, yksi Saksassa, pari Ruotsissa. Ihan kaikkia emme tavoittaneet. Muutama meistä on jo nukkunut pois.

Kuinka ihanaa ja hämmentävää oli tavata entisen koulumme pihalla! Osa näytti ihan samalta kuin 50 vuotta sitten, osa oli muuttunut paljonkin. Vanha koulumme on remontissa, joten pääsimme sisään vain liikuntahalliin. Koulun uuden rehtorin puheen jälkeen osa nykyisistä oppilaista lauloi kanssamme ”Gaudeamus igiturin” ja painoimme lakit päähämme.

Päivä jatkui yhteisellä lounaalla ja seurustelulla. Kun rupesimme juttelemaan, 50 vuotta haihtui taivaan tuuliin, kaikki tuntuivat yhtäkkiä tutuilta. Mieleen muistui tapahtumia ja hauskoja muistoja myös opettajistamme. Niin monta kertaa kuului lause: ”Voiko siitä olla 50 vuotta?”

Päivä oli nostalginen ja tunteellinen. Oli kiva kuulla, mitä kukin on tehnyt koulun jälkeen. Kaikkien kanssa ei ehtinyt kunnolla jutella, juttua olisi riittänyt enemmänkin. Nyt kun löysimme toisemme, emme voi enää pitää 50 vuoden väliä. Oman luokkamme paikalla olleet päätimme yrittää tavata jo ensi kesänä ja saada mukaan nekin, jotka eivät nyt päässeet mukaan.

Gaudeamus – riemuitkaamme, kun löysimme toisemme taas!