Tammikuun blogikirjoituksen on kirjoittanut Kari Hirvonen
Hyvää alkanutta vuotta 2025. Jotenkin tuntuu siltä, että aika kuluu entistäkin joutuimmin. Millenium oli jo 25 v. sitten, vaikka tuntemus siitä vuodenvaihteesta tuntuukin huomattavasti lyhyemmältä. Lapsen täyttäessä kaksi vuotta on hänen ikänsä tuplaantunut yksivuotissynttäreistä. Kun toukokuussa täytän 70v, jos Luoja suo, ikäni muuttuu 1/70 osalla. Siinä selitys ajan nopealle kulumiselle. Vähän sama juttu, kun auton ajotaparullasta pyöräyttää sport-asennon käyttöön. Siksipä täytin uudenvuoden lupaukseni lunastamalla salikortin. Otan siis sport- toiminnon käyttöön. Toivottavasti tuloksiakin on joskus nähtävissä.
Viime päivät ovat menneet Yhdysvaltojen uuden Maga- presidentin virkakauden alun tapahtumien täyttämien uutisten parissa. Nopeita diilejä luvassa niin kuin hänen persoonaansa ja toimintatapaansa kuuluukin. Mitä niistä seuraakin jää nähtäväksi. Ensimmäisellä kaudellaan ainakaan maailman myllerrykset eivät olleet samalla tasolla kuin nyt.
Talven kulku on kohdassa härkäviikot. Yleensä napakoitten pakkasten jakso. Nopeat vaihtelut kireähköistä pakkasista suojasäähän ja vesisateeseen ovat varmaan uusi normaali. Ainakin tänä talvena on saanut kylvää säkkikaupalla mursketta kulkuväylille. Groksit eivät ole ne jalkineet, joita käytetään postilaatikolla käydessä, vaikka matka olisi miten lyhyt tahansa. Nimimerkillä kokemusta on. Melkoisen koominen näky ollut varmaan, kun muutama vuosi sitten sorruin tuohon jalkinevalintaan. Vähän saman tapainen näky, kun variksenpoika yrittää päästä siivilleen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Onneksi ehjin raajoin pääsin takaisin päivän sanomia selailemaan. Nykyisin digiversio on saanut jalansijaa meidänkin taloudessa.
Uusi ravintosuositus julkistettiin taannoin. Mitä teen, kun hyvin sujuneen hirvijahtikauden päätteeksi pakastimessa on laadukasta hirven paistia ja filettä ihan kohtuullinen määrä. On siellä tosin hyvin sujuneen marjastus- ja sienestyskauden jäljiltä ”metsän lihaakin” vaimon poimimana. Eikä tuo meidän pienoinen kasvimaakaan jättänyt meitä täysin ilman satoa. Tuo ”metsän liha” juontaa juurensa Väinö-sedän tapaan kutsua sillä nimellä marja ja sienisaalista. Kalastuksessa olen kaverin saalisvarmuuden varassa. Hän soittaa, ja minä noudan muutaman kuhan silloin tällöin. Pien-Rautjärvi on saalisvarma kuhavesi. 80-luvun alussa sinne istutettiin ensimmäiset kuhan poikaset ja nyt järvessä on todella runsas kuhakanta. Voi sanoa, että jokaisena istutuksen jälkeisenä vuonna poikastuotto on ollut runsas. Suurimmat saadut kuhat ovat painoltaan yli 15 kg. Niiden perkaamiseen tosin tarvitaan jo käsisirkkeliä, tai ainakin retkikirvestä. Oma suosikkini kuhan koossa on painoluokka 1-1,5 kg. Sen perkaaminen ja fileointi onnistuu veitselläkin. Sirkkelistä minulla on jälki etusormessa, ja vältän sen käyttöä ainakin kalan perkuussa sattuneesta syystä.
Ilmastonmuutos, ja sen hillintä, on myöskin täyttänyt uutistarjonnan lähes päivittäin. Vakavan asian äärellä siltäkin osin ollaan. Asiantuntijoita ja neuvojia löytyy kyllä. Tuntuu siltä kuin koko paletti olisi täysin levällään. Yhteisen sitouttavan toimintatavan ja ymmärryksen löytäminen kansainvälisillä foorumeilla ei vain tunnu etenevän. Itselläni tietenkin on selvä mielipide tuohonkin asiaan. En vaan missään nimessä ala ketään opastamaan. Siihen hartiani ovat liian kapeat. Taloudessamme on ryhdytty jo toimenpiteisiin ja hankittu hybridiauto. Hymy herkässä voi katsoa näytöltä, kuinka monta millilitraa polttoainetta on säästynyt kulloisellakin reissulla, kun kineettistä energiaa on käytetty hybridiakusta. Pienistä puroista se isokin virta saa alkunsa.
Viime syksyn aikana metsäkauriita on näkynyt meidänkin pihapiirissä muutamia yksilöitä. Herttaisia ovat. Ennen joulua päätin tarjota niillekin jouluruokaa, ja hankin säkillisen porkkanoita tarjottavaksi. Lähimmillään ovat liikkuneet muutaman metrin päässä terasilta. Porkkanat eivät tosin ole maistuneet. Rusakot sen sijaan näyttävät tykkäävän. Eiköhän kevääseen mennessä porkkanasäkki tyhjene. Täytynee kaurisporkkanat viedä vähän kauemmas metsän reunaan, josko sitten.
Ensi syksyn kalamatkakohdekin on jo valittuna. Kilpisjärven seutu kauniine kalavesineen on suunnitelmissa. Hyviltä näyttävät, ainakin kuvissa. Saa nähdä onko onki ottava, vai pitääkö palkata kalastusopas. Mitenkähän olis vaikka telkkarista tutut Aki ja Äijä.
Tällainen pläjäys tällä kertaa. Niin kuin tuossa aikaisemmin totesin, niin pienistä puroista koostuu jotain.
Kevättä ja Jyväskylän tapaamista odotellessa onhan se muutama kerta käytävä pilkilläkin näillä jäillä. Josko sais Puruveden ahvenia pannulle. Jos ei, niin se on vaihdettava tutuille aina varmoille Uukuniemen Pyhäjärven kalavesille.
Terveisiä ja hyvää vointia kaikille toivottaa
Hirvosen Kari