Ystävänpäivän kunniaksi pohdiskelen vähän, mitä ystävyys on minulle merkinnyt ja merkitsee: millaista se on ollut lapsena, aikuisena ja nyt vähän vanhempana. Vaikka perhe on rakas ja tärkeä, tarvitsemme myös ystäviä. Useimmille meistä ystävät ovat yhtä tärkeitä.
Ystävyyttä on monenlaista. On ystäviä, jotka ovat matkassamme koko elämämme, lapsuudesta vanhuuteen, mutta on myös ystäviä, jotka tulevat elämäämme työpaikalla, harrastuksissa tai ihan sattumalta. Toisten kanssa ollaan tekemisissä tiiviisti, toisten kanssa ehkä hyvinkin harvakseltaan, mutta silti ystävyys säilyy.
Asuin lapsena maalla, ei ollut muita lapsia pihapiirissä, mutta jo ennen kouluikää ja kansakouluaikaan minulla oli kolme hyvää ystävää. Koulun ulkopuolella emme välttämättä tavanneet päivittäin, mutta he olivat minulle tärkeitä. Tiemme jotenkin erkanivat, kun aloitin oppikoulun ja tuli uudet ympyrät. Vanhempana olen löytänyt heidät ja olemme pitäneet yhteyttä ja tapaammekin silloin tällöin. Oppikouluaikana minulla oli koulukavereita, mutta yksi hyvä ystävä. Hänen kanssaan olimme yhteydessä koulun päätyttyä, mutta molempien ”ruuhkavuosien” ajaksi yhteydenpito muuttui joulukorttien lähettelyksi. Jossain vaiheessa aloimme taas pitää yhteyttä. Nykyään soittelemme ja tapaamme useamman kerran vuodessa vaikka asumme eri puolilla Suomea. On tullut tavaksi, että hän tulee pariksi päiväksi Helsinkiin kulttuurimatkalle. Käymme teatterissa, taidenäyttelyissä ja rupattelemme usein aamuyöhön saakka. Karjalaisten ”pari sanaa” vie aikaa usein tunteja.
Toisille työkaverit ovat ”vain työkavereita”, mutta minä olen ystävystynyt myös työkavereiden kanssa. Kaksi heistä on pysynyt läheisenä ystävänä 1970-luvulta saakka, ihan työurani alkuajoilta saakka. Tapaamme nykyäänkin aika usein, noin kerran kuussa. Myös serkkujani pidän ystävinä, ja monista sukuseuralaisistakin on tullut ystäviä.
Aikuisiällä olen ystävystynyt myös naapureiden kanssa. Yksi entinen naapurini on lapseni kummi ja kasvimaanaapurini. Asumme nykyään eri kaupunginosissa, mutta ystävyytemme on säilynyt. Kesällä tapaamme usein kasvimaalla, muuten kyläilemme ja käymme teatterissa, konserteissä mielenosoituksissa jne.
Eikä ystävystyminen lopu, kun tulee ikää. Omassa kotitalossani olen asukastoiminnan yhteydessä ensin tutustunut ja sitten ystävystynyt kahden naapurin kanssa. Tapaamme tietysti kokouksissa, mutta käymme myös yhdessä vesijumpassa, savitöissä, joskus festareilla ja käytiin mummodiskossakin – ja kahvitellaan ja rupatellaan.
Minulle yksin asuvana ystävät ovat erittäin tärkeitä. Vaikka minulla on ihana, rakas perhe: kolme lasta ja kuusi lastenlasta, tarvitsen elämääni myös muita ihmisiä. Olen vuosien varrella oppinut, että ystävyyden ylläpito vaatii aktiivisuutta. Täytyy unohtaa ”pitäisi joskus soittaa” ja ottaa yhteyttä heti, kun ystävä tulee mieleen.
Hyvää ystävänpäivää !
13.2.2026 Elle Huisman