Marraskuun harmaus sai minut muistelemaan mennyttä kesää ja sen huippuhetkiä. Heinäkuussa, matkalla kohti Uukuniemeä sekä sukujuhlia, pistäydyimme vanhempieni ja Lilja-mummoni kanssa Varkauden
mekaanisen musiikin museossa. Museosta löytyy kokoelma toinen toistaan yksityiskohtaisempia mekaanisia instrumentteja. Oleellinen osa museovierailua oli opastettu kierros, jossa opas kertoi tarinoita
soittimista sekä niiden historiasta ja tietysti näytti kuinka soittimet yhä toimivat. Erään gramofonin kohdalla opas totesi ”näin on kuunneltu musiikkia ennen mp3-soittimia. Tiedätkös mikä sellainen on?” ja katsahti
yleisössä seissyttä noin kymmenvuotiasta poikaa. Poika pudisti päätään tietämättömyyden merkiksi.
Hämmästyin miten tuo nuori mies ei aidosti tiennyt mp3-soittimesta. Itsehän kuuntelin sellaista vielä yläasteella kouluun matkatessani! Tämä harmiton hetki sai minut kuitenkin miettimään ajan- ja tarinoiden kulkua syvällisemmin. Jos ei tiedä millaisilta laitteilta musiikkia kuunneltiin aiemmin, mitäköhän muita tarinoita on menneiltä ajoilta jäänyt kuulematta?
Sen lisäksi että tunnen tuon soittimen, tunnen myös sukuhistoriani tapahtumia – Uukuniemellä sain nähdä talon jossa mummoni on lapsena hetken asunut. Sukuseuran nettisivuilta voin nopeasti viedä itseni jopa
1800-luvun tapahtumiin. Olen myös ollut useammassa sukutapaamisessa mukana, joista jokaisella kerralla saanut oppia jotakin uutta. Koenkin olevani onnekas, kun tiedän näin paljon suvustani sekä sen historiasta.
Vielä onnekkaampi olen, kun huomaan miten laaja-alainen joukko suvun jäseniä on löytänyt toisensa ja haluaa pitää yhteyttä, sekä jakaa tietoa ja kokemuksia. Ilman tätä kuulumisten ja kokemusten vaihtoa, vieraantuisivat uudet sukupolvet pikkuhiljaa näistä tapahtumista – aivan kuten niistä menneiden aikojen musiikkisoittimistakin.
”Elämä on suuri sirkus!” – toteaa mekaanisen musiikin museo iskulauseessaan. Pidetään yhdessä sirkuksen kaikki instrumentit elinvoimaisina!