Blogi

Tammikuun blogikirjoituksen on kirjoittanut Kari Hirvonen

Hyvää alkanutta vuotta 2025. Jotenkin tuntuu siltä, että aika kuluu entistäkin joutuimmin. Millenium oli jo 25 v. sitten, vaikka tuntemus siitä vuodenvaihteesta tuntuukin huomattavasti lyhyemmältä. Lapsen täyttäessä kaksi vuotta on hänen ikänsä tuplaantunut yksivuotissynttäreistä. Kun toukokuussa täytän 70v, jos Luoja suo, ikäni muuttuu 1/70 osalla. Siinä selitys ajan nopealle kulumiselle. Vähän sama juttu, kun auton ajotaparullasta pyöräyttää sport-asennon käyttöön. Siksipä täytin uudenvuoden lupaukseni lunastamalla salikortin. Otan siis sport- toiminnon käyttöön. Toivottavasti tuloksiakin on joskus nähtävissä. 

Viime päivät ovat menneet Yhdysvaltojen uuden Maga- presidentin virkakauden alun tapahtumien täyttämien uutisten parissa. Nopeita diilejä luvassa niin kuin hänen persoonaansa ja toimintatapaansa kuuluukin. Mitä niistä seuraakin jää nähtäväksi. Ensimmäisellä kaudellaan ainakaan maailman myllerrykset eivät olleet samalla tasolla kuin nyt. 

Talven kulku on kohdassa härkäviikot. Yleensä napakoitten pakkasten jakso. Nopeat vaihtelut kireähköistä pakkasista suojasäähän ja vesisateeseen ovat varmaan uusi normaali. Ainakin tänä talvena on saanut kylvää säkkikaupalla mursketta kulkuväylille. Groksit eivät ole ne jalkineet, joita käytetään postilaatikolla käydessä, vaikka matka olisi miten lyhyt tahansa. Nimimerkillä kokemusta on. Melkoisen koominen näky ollut varmaan, kun muutama vuosi sitten sorruin tuohon jalkinevalintaan. Vähän saman tapainen näky, kun variksenpoika yrittää päästä siivilleen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Onneksi ehjin raajoin pääsin takaisin päivän sanomia selailemaan. Nykyisin digiversio on saanut jalansijaa meidänkin taloudessa. 

Uusi ravintosuositus julkistettiin taannoin. Mitä teen, kun hyvin sujuneen hirvijahtikauden päätteeksi pakastimessa on laadukasta hirven paistia ja filettä ihan kohtuullinen määrä. On siellä tosin hyvin sujuneen marjastus- ja sienestyskauden jäljiltä ”metsän lihaakin” vaimon poimimana. Eikä tuo meidän pienoinen kasvimaakaan jättänyt meitä täysin ilman satoa. Tuo ”metsän liha” juontaa juurensa Väinö-sedän tapaan kutsua sillä nimellä marja ja sienisaalista. Kalastuksessa olen kaverin saalisvarmuuden varassa. Hän soittaa, ja minä noudan muutaman kuhan silloin tällöin. Pien-Rautjärvi on saalisvarma kuhavesi. 80-luvun alussa sinne istutettiin ensimmäiset kuhan poikaset ja nyt järvessä on todella runsas kuhakanta. Voi sanoa, että jokaisena istutuksen jälkeisenä vuonna poikastuotto on ollut runsas. Suurimmat saadut kuhat ovat painoltaan yli 15 kg. Niiden perkaamiseen tosin tarvitaan jo käsisirkkeliä, tai ainakin retkikirvestä. Oma suosikkini kuhan koossa on painoluokka 1-1,5 kg. Sen perkaaminen ja fileointi onnistuu veitselläkin. Sirkkelistä minulla on jälki etusormessa, ja vältän sen käyttöä ainakin kalan perkuussa sattuneesta syystä. 

Ilmastonmuutos, ja sen hillintä, on myöskin täyttänyt uutistarjonnan lähes päivittäin. Vakavan asian äärellä siltäkin osin ollaan. Asiantuntijoita ja neuvojia löytyy kyllä. Tuntuu siltä kuin koko paletti olisi täysin levällään. Yhteisen sitouttavan toimintatavan ja ymmärryksen löytäminen kansainvälisillä foorumeilla ei vain tunnu etenevän. Itselläni tietenkin on selvä mielipide tuohonkin asiaan. En vaan missään nimessä ala ketään opastamaan. Siihen hartiani ovat liian kapeat. Taloudessamme on ryhdytty jo toimenpiteisiin ja hankittu hybridiauto. Hymy herkässä voi katsoa näytöltä, kuinka monta millilitraa polttoainetta on säästynyt kulloisellakin reissulla, kun kineettistä energiaa on käytetty hybridiakusta. Pienistä puroista se isokin virta saa alkunsa.  

Viime syksyn aikana metsäkauriita on näkynyt meidänkin pihapiirissä muutamia yksilöitä. Herttaisia ovat. Ennen joulua päätin tarjota niillekin jouluruokaa, ja hankin säkillisen porkkanoita tarjottavaksi. Lähimmillään ovat liikkuneet muutaman metrin päässä terasilta. Porkkanat eivät tosin ole maistuneet. Rusakot sen sijaan näyttävät tykkäävän. Eiköhän kevääseen mennessä porkkanasäkki tyhjene. Täytynee kaurisporkkanat viedä vähän kauemmas metsän reunaan, josko sitten.  

Ensi syksyn kalamatkakohdekin on jo valittuna. Kilpisjärven seutu kauniine kalavesineen on suunnitelmissa. Hyviltä näyttävät, ainakin kuvissa. Saa nähdä onko onki ottava, vai pitääkö palkata kalastusopas. Mitenkähän olis vaikka telkkarista tutut Aki ja Äijä.  

Tällainen pläjäys tällä kertaa. Niin kuin tuossa aikaisemmin totesin, niin pienistä puroista koostuu jotain. 

Kevättä ja Jyväskylän tapaamista odotellessa onhan se muutama kerta käytävä pilkilläkin näillä jäillä. Josko sais Puruveden ahvenia pannulle. Jos ei, niin se on vaihdettava tutuille aina varmoille Uukuniemen Pyhäjärven kalavesille. 

 

Terveisiä ja hyvää vointia kaikille toivottaa 

Hirvosen Kari 

Joulukuun blogikirjoituksen on kirjoittanut Lauri Vuorikari.

Näin joulun lähestyessä tulee mietittyä, sen merkitystä
nykyaikana. Kun avaat tv:n, niin sieltä tulee lähes solkenaan mitä
erilaisimpia mainoksia; osta sitä, osta tätä lahjaksi. Radiossa
soivat lähes joka välissä kaikenlaiset joululaulut. Ja kaikki tämä jo
useita viikkoja ennen joulua. Ei siis turhaan sanota että joulu on
kaupallistunut. Pyritään luomaan ilmapiiri, jossa sinun on lähes
pakko ostaa jotain.

Toista oli ennen. Kyllä silloinkin kuuli radiosta joululauluja, mutta
niitä soitettiin vasta pari viikkoa ennen juhlaa. Telkkaria ei silloin
vielä ollut ainakaan meidän kylällä Uukuniemen Kummussa,
jossa asuimme. Jonkinlainen mahdollisuus tv:n katseluun tuli
siellä mahdolliseksi kesällä 1962, kun lähetinmasto Joutsenossa
aloitti lähetykset. Kuitenkin Kummusta lähettimeen on niin paljon
matkaa, että suurin osa kylästä jäi katveeseen. Ensimmäisenä
telkkarin osti Lemisen Reino. Heidän kotinsa oli korkeahkon
mäen päällä. Tämä ja viitisen metriä pitkä antenniputki
mahdollistivat jonkinlaisen näkyvyyden. Naapureita kun oltiin,
niin siellä sitä sitten käytiin katsomassa talonväen riesaksi asti.
Muistan, että meillä joulun aika alkoi siitä, kun sikapossu pääsi
hengestään. Siitä saatiin kunnon kinkku (läskiä reilu viisi senttiä).
Loput lihat tiinuun, kerroksittain suolaa ja lihaa, pakastimia ei
silloin ollut. Kuusi haettiin velipojan kanssa (useimmiten omasta
metsästä). Ruiskuorella päällystetty kinkku paistettiin tuvan
isossa uunissa jouluaattona. Laatikot, kalat, piparit ym. Herkut
tehtiin itse. Joulupöydässä saattoi olla vielä tomaattia, tuoretta
kurkkua ja banaaneja, jos niitä sattui olemaan myynnissä Pälösen
kaupassa.

Aattoiltana koko talon porukka kokoontui meidän isoon tupaan
pukkia odottelemaan. Tätä enne oltiin tietysti käyty saunassa
peseytymässä. Se oli rattoisaa kun meitä oli yhteensä 15. Lapsia
kymmenen. Kotitalomme oli jaettu kolmeen osaan. Talon toisella
puolella asui isän veli perheineen ja pikku kammarissa mummo
(isän äiti).

Yleensä, kun pukkia ei alkanut kuulua, isämme lähti tätä
etsimään. Ja kas kummaa kohta ovelta alkoi kuulua melua ja
valkoparta asteli sisään. Laulettiin pukille ja sitten kaikki saivat
lahjan, pari. Kun pukki oli lähtenyt ja lahjakääröt avattu, syötiin
vielä joulupuurot ennen nukkumaan menoa. Varsinainen
jouluateria syötiin joulupäivänä. Liekö ajan kultaamaa muisteloa,
mutta silloin ruoka maistui erikoisen hyvältä. Olihan pöydässä
herkkuja, joita arkena pöydässä ei näkynyt. Normaalisti syötiin
läskisoossia, tirripaistia, possupaistia tai jotain velliä.
Jotenkin tuntuu siltä, että tänä päivänä ainakin ruuan suhteen on
toteutunut laulun, “oi jospa ois Joulu ainiaan” sanat. Perustelen
tätä sillä, että nykyään syödään joka päivä lähes yhtä hyvin kuin
ennen Joulun aikaan. Kaikkea on nykyisin saatavilla kaupasta. On
aika vaikeaa panna paremmaksi.

Vaikka maailmassa on ollut kautta aikain sotia, nälänhätää,
kurjuutta, niin jotenkin tuntuu erikoisen pahalta kun Euroopassa
on käynnissä raukkamainen hyökkäyssota. Satoja tuhansia
ihmisiä on kuollut, tuoden mukanaan surua ja murhetta.
Tulevana jouluna tuhannet ihmiset viettävät sitä pommisuojissa.
Ei tästä ole kuin 85 vuotta kun meillä oli sama tilanne menossa.
Ainakin tämä joulu meillä menee ilman ulkopuolista uhkaa.
Toivottavasti jatkossakin saamme elää rauhassa. Todellisuus ei
muuta joulua, vaan Jouluna Jumala syntyy ihmiseksi maailmaan
ja tuo valon kaiken pimeyden keskelle.

Hyvää Joulua, Lauri V

Halloween on aina ollut minulle vieras juhla, liian amerikkalainen. Suomalaiset vanhat tavat juhlia ovat taas enemmän kiehtoneet. Muistan, että lapsuudessani puhuttiin kekristä, mutta ei sitä perheessämme mitenkään vietetty. Muistan kyllä kuulleeni lapsena kekriin ja säähän liittyviä sanontoja, mm. ”Mitä kekrinä kedolla, sitä Jyrkinä katolla” tai ”Jos ennen kekriä järvet jäätyvät, niin vappuna on sulat vedet”

Kekri on perinteinen suomalainen syysjuhla, jonka juuret ovat maatalouskulttuurissa. Kekriä on Suomessa juhlittu jo ennen 1000-lukua. Juhlalla ei ole ollut alun perin tiettyä päivää, vaan sitä vietettiin talon syystöiden loppumisen aikaan syksyllä loka – marraskuussa. Nykyään sitä vietetään pyhäinmiestenpäivän aikoihin marraskuun alussa.  Kun maatyöt oli tehty, isännät kutsuivat palvelusväkensä kekriaterialle ja saattoivat antaa näille myös lahjoja. Kekristä alkoi palvelijoiden tavallisesti kahden viikon vapaa ja mahdollinen uuden talon etsintä.

Kekrin viettoon kuului toisaalta vainajien muistelu ja hillitty käytös, mutta toisaalta riehakas juhliminen ja viinan juontikin. Kekrin toisen päivän viettoon kuului niin sanottu kekrin kiertäminen. Kekripukit tai kekrittäret naamareihin ja nurin käännettyihin turkkeihin pukeutuneina kulkivat talosta taloon vaatien kestitystä uunin särkemisen uhalla, samaan tapaan kuin Nuutin päivän nuuttipukit. Jossain poltetiin myös kekritulia, joilla houkuteltiin haltioita. Tulilla myös tanssittiin ja pidettiin hauskaa.

Tänä vuonna päätimme viettää 27.10. perheen kesken kekriä ja samalla juhlimme perheemme jäseniä, joilla oli lokakuussa syntymäpäivät, yksi täytti 20 vuotta, yksi 11 vuotta ja yksi 3 kuukautta! Nautimme sadonkorjuujuhlan ruokalistaa mukaillen kasvissosekeittoa, lanttusupikkaita, kaalikääryleitä, valkosipuli-porkkanapaistosta ja jälkiruuaksi karpalokiisseliä ja omenapiirakkaa. Menu oli vaihteeksi erilainen kuin tavallisesti lasten syntymäpäivillä, mutta hyvää oli. Päätimmekin lisätä perheemme juhlien joukkoon jatkossa kekrin!

Omat maatyönikin on nyt tehty: sato korjattu, maa käännetty ja 60 valkosipulia istutettu odottamaan kevättä ja uutta kasvua.

Tunnelmallisia syysiltoja ja joulun odotusta kaikille sukuseuralaisille ja heidän läheisilleen.

Maunulassa 29.10.2024
Elle Huisman

Tiedättehän sen suositun tv-ohjelman, jossa arvuutellaan toistensa biisivalintoja sekä kuunnellaan siihen liittyviä tarinoita. Ihana, lempiohjelmani. Useinkaan en osaa arvata oikein. Kiinnostavia, liikuttavia tarinoita, niitähän minä rakastan.

Mikä sitten olisi se oma lempibiisini? En ole pystynyt yksittäistä kappaletta nimeämään, niitä on niin paljon.

Ajattelinkin avata tässä (taas) sieluni maailmaa, tehdä lyhyen musiikkikatselmuksen. Ikään kuin musiikillinen elämänkaari lapsuudesta tähän päivään asti.

Meillä lapsuudenkodissa oli radio tuvassa, jota isäni kuunteli. Isä oli musiikki-ihmisiä, tykkäsi kuunnella mm Metsäradiota, iskelmämusiikkia. Siinä samalla pikku-Auli tutustui suomalaiseen iskelmään. Voisihan olla niin lapsuudenkodissa kuunnellaan vain klassista musiikkia, meillä näin. Lopputuloksena, olen kaikkiruokainen musiikin suhteen.

Tutuiksi tulivat Olavi Virta, Laila Kinnunen, Raita Karpo, Henry Theel, Harmony Sisters, Erkki Junkkarinen, mitä näitä kaikkia olikaan. Nykyään kuultuani näitä, muistelen perhettäni, isääni ja lapsuudenkotia. Tulee kaipaus ja ikävä häntä ja paljon hyviä muistoja.

Mummoni, toinen vaikuttaja tällä saralla, taas kuunteli radiosta kirkonmeininkiä (jumalanpalvelusta) sekä iltahartautta. Tolloin taas perinteiset virret tulivat tutuiksi. Minä hyräilin ja kuuntelin siinä vieressä mukana. Siinä oli jotakin taianomaista. Kiitos sulle Jumalani ja Ystävä sä lapsien, vain pari mainitakseni, muodostuivat tärkeiksi virsiksi aina tähän päivään saakka. Silloin melodiat olivat tärkeitä. Arvostan myös kodin antamia kristillisiä arvoja.

Koulun musiikkitunneilla innokas opettaja Hannu laulatti meitä myös musiikkituntien ulkopuolella, eri kielillä mikä oli hienoa.

Teini-iässä maailma laajeni myös musiikin suhteen. Tutuiksi tulivat mm Elvis Presley, Olivia Newton-John, Madonna, joita fanitin. Olivat niin komeita ja kauniita ihmisiä. Musiikkiskaalani laajeni kielitaidon karttuessa.

Nuoruudessa ansaitsin omaa rahaa, pystyin hankkimaan oman mankan (kasettisoitin). Kävin kuuntelemassa elävää musiikkia mm Huviniemessä ja Urheilutalolla Saarella. Muistelen että esiintyjiä, olivat ainakin Tapani Kansa, Kisu ja Uniset, Sleepy Sleepers, Eini, Hassisen Kone, Pepe Willberg, Ratsia, Hanoi Rocks, Pelle Miljoona, Paul Oxley´s Unit. Kuuntelen edelleen tuon aikakauden musiikkia.

Pidän eri taiteenmuodoista. Musiikki toimii hyvänä mielialan ja tunteiden säätelijänä. Vähän fiiliksen mukaan, olenhan kaikkiruokainen. Klassisesta räppiin.

Musiikkiin liittyy muistoja, mielikuvia ja mielleyhtymiä, sanotaan ”musiikki antaa aivoille siivet”. Tämän terapeuttisen hyveen olen käytännössä kokenut laulaessani oman äitini kanssa. Vaikka vanhemmiten muisti saattaa pätkiä, vanhat biisit ja melodiat tunnetaan.

Musiikki on tunteiden tulkki. Näin kesällä tulee mieleen luonnonmystiikkaan sijoittuva hieno kappale, Vesku Loirin tulkinta Eino Leinon Nocturnesta.  ”En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta. Pienentyy mun ympär´elon piiri. Aika seisoo, nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie. Tuntemattomanhan tupaan vie.”

Kyllä, olen kiitollinen siitä mitä olen saanut elämältä. Toisin kuin runossa pyydetään, jatkan haaveilua 😊

Tai Lasse Mårtenson sävellys Myrskyluodon Maija, pianolla, kaunista ja sielua hivelevää. Aina ei tarvita sanoja. Kuuntele ja keskity, sulje silmät, tunnet tuulen, meren raikkauden, voit aistia saaren sileät kalliot, joilla istut. Rentouttavaa.

Huomaan että tähän loppuun siivilöityi kuitenkin pari kesäistä lempikappaletta. Olen sellainen herkkä höppänä, koen asiat tunteella, itku ja nauru ovat lähellä. Olen ylpeä karjalaisista juuristani.

Ihania, lempeitä, levollisia, rakkauden täytteisiä kesäpäiviä teille kaikille sukulaiseni!

Auli Holmberg

Kulosaari 25.7.2024

 

p.s. antakaa mielellään palautetta, en ole mitenkään kummoinen kirjoittamaan mutta ainahan meille voi herätä ajatuksia tai kysymyksiä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja yhtään enempää en sitten toivokaan!

Aloitin juuri kesälomani. Tavoitteeni seuraavalle kolmelle viikolle on laiskotella mahdollisimman paljon ja nauttia kiireettömyydestä. Samalla haaveilen uusien jäätelömakujen testailusta, kesämökillä puuhastelusta ja luonnon vesissä uimisesta.

Tulevaa viikonvaihdetta ja siten myös juhannusta aion viettää kesämökillä puolisoni kanssa, sekä myöhemmin tavata myös ystäviäni ja kummityttöäni. Viikonlopun tärkeimpiä tekijöitä ovat hyvä ruoka ja ulkoilmasta nauttiminen.

Muuten kesäloman ehdottomia kohokohtia ovat hitaat aamut ja extempore retket. Listallani on ainakin oman kylän lammaskahvila sekä Yyterin hiekkarannat. Haaveilenpa myös minigolfin peluusta jossain missä en ole aiemmin käynyt.

Vaikka kesälomalla ehtiikin yhtä ja toista, muistutan kuitenkin itseäni (ja samalla myös sinua sukuseuran jäsen), että koko kesää ei tarvitse täyttää menoilla. Päiväunet ja jouten olo tekevät hyvää itse kullekin.

Siispä leppoisaa ja herkullista kesää juuri sinulle!

 

 

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.                                                                            Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen….

 

 

 

 

Monissa perheissä valmistellaan ja valmistaudutaan tulevan viikon      lopulla pidettäviin koulujen päättäjäisiin ja valmistujaisjuhliin.

On kiitosten ja kiitollisuuden vuoro!                                                                                Jokainen lapsi ja nuori on tehnyt parhaansa saavuttaakseen omien kykyjensä mukaiset oppimistavoitteensa. Kiitos jokaiselle aherruksesta!        Ekaluokkalaisen suunnaton ilo on ollut huomata, että hän on oppinut lukemaan. Lukutaito avaa lapselle aivan uuden maailman.            Peruskoulun päättävä nuori on opinnoissaan erään merkittävän päätepisteen kohdalla ja odottaa jännittyneenä tuloksia jatko-opiskelupaikasta. Lukiosta tai ammatillisista opinnoista valmistuvan nuoren ajatusmaailma keskittyy joko kesän lepotaukoon tai uuden mielenkiintoisen oppimispolun tai työpaikan löytämiseen.

Me aikuiset emme aina valitettavasti tiedä millaisia haasteita tai vastoinkäymisiä lapsen tai nuoren koulupolulla on ollut, ja miten monet esteet oppija on ylittänyt ollakseen tässä ja nyt.  Joka tapauksessa hieno saavutus!

Kiitos sinulle rakas pieni koulutiesi alussa oleva lapsi ja kiitos sinulle rohkea nuori!

Kiitos oppimiseen kannustamisesta, monista ponnisteluista ja oppimisen ilon hetkistä kuuluu myös lasta tukeville aikuisille, ensisijaisesti vanhemmille, osaltaan myös isovanhemmille, sekä keskeisesti opettajille ja kouluyhteisöille.

Lukuvuoden päättyessä on paikallaan onnitella ihan jokaista koululaista!  Onnea pikkukoululaisille! Onnea peruskoulunsa päättäville nuorille! Onnea lukiosta ja/tai ammatillisista opinnoista valmistuville nuorille!

Kiitollisin mielin on meidän kaikkien aika nauttia kesän tulosta ja luonnon kukoistuksesta.                                                                                            Kesäloma on edessä, mitä kaikkea se tuokaan tullessaan?                          Olisiko tänä kesänä leppoisan lomailun lisäksi vuorossa jokin pitäjäjuhla, esimerkiksi Uukuniemi-juhla, tai suvun ja perheiden juhlia tai kenties ystävien ja tuttavien tapaamista kauniina kesäpäivänä piknikillä.

Sydämelliset Onnittelut kaikille kesällä syntymä- tai nimipäiviä viettäville, rippikoululaisille ja muille kesäisten juhlien päivänsankareille!

Ihanaa ja aurinkoista kesää teille kaikille rakkaat sukulaiset!

 

 

27.5.2024 Marja-Riitta Hirvonen

Blogini käsittelee, yllätys yllätys, matkailua. Se näyttää olleen yksi suosituimmista aiheista.

Tämä matkakohde on jossain päin Suomessa. Se kyllä selviää tuota pikaa.

Viime syyskuun alkupäivinä starttasimme vaimon kanssa täyteen pakatun auton, ja matka alkoi.

Lauantai-illan viihdeohjelman sanoin: minne ollaan matkalla.

Ensimmäinen pysähdys oli Kuopion Matkuksessa. Kävimme Partiokaupasta hakemassa trangiaan uuden polttimon. Sen jälkeen koti länttä. Matkan varrelle sattui sopivasti Urho Kekkosen syntymäkoti Pielavedellä. Kiinnihän se kesäsesongin jälkeen silloin oli. Ikkunoista kuitenkin päästiin tiirailemaan sisälle.

Seuraava pysähdys osui Pyhäjärvelle, ja vaskikellojen ihailua hetken kahvitteluiden jälkeen.

Ja ei kun eteenpäin. Lähtöpäivän ajosuoritteesta oli vielä jonkin verran jäljellä. Serkun luona Oulussa oli sovittu yöpyminen. Kuulumisten vaihdon, iltalenkin ja hyvin nukutun yön jälkeen suunnitellusti eteenpäin. Tuota pikaa olimme Torniossa. Haaparannassa oli ajateltu piipahtaa samalla voita hakemassa. Kalathan, ainakin meidän keittiössä, paistetaan runsaassa voissa.

Löytyihän sieltä muitakin matkalla selviytymiseen liittyviä tuotteita. Kotimaan puolelle selviydyimme juohevasti. Totesimme päivän vitsinä, että miten helposti boomersukupolvikin selviää autoilusta ulkomailla.

Tornionjokilaakso on valtavan kaunista ja hyvinvoivan tuntuista seutua. Voi suorastaan todeta, että silmä lepää. Kukkolankosken kuohut ikuistettiin. Samalla valittiin päivän makuelämys. Tarjolla oli hiillostettua nahkiaista ja pikkusiikaa. Muutama nahkiainen lähti mukaan maistiaisiksi. Aika nopeasti kävi selville, ettei itäsuomalaisen muikkuun tottuneen makuaisti ollutkaan suotuisa nahkiaiselle. Melkoisen rasvaisen tuntuinen eväs.

Iltapäivällä saavuimme matkakohteeseemme perille, Muonioon. Sieltä olimme varanneet lomamökin läheltä Muonionjoen rantaa. Yllätys olikin melkoinen, kun mökkiyrittäjältä aioin hankkia kalaluvan. Lohikalojen syysrauhoitushan alkoi syyskuun alusta. Kalaluvat Muoniossa kirjoitettiin käsin lupavihkoon. Kuinka ollakaan lupavihkot olikin kerätty lupa-alueiden omistajan toimesta pois. Harjusta oli tarkoitus kalastella, mutta siitä piti sitten luopua. Metsähallituksen vapalupia kyllä tietenkin netistä sai, mutta kukaan ei osannut neuvoa millä aluetunnuksella kohdistus tapahtuu. Tosi hankalan tuntuista näin ensikertalaisen silmin. Sitä kalanpaistoon hankittua voita ei sitten tarvittukaan. Kalastusmatkan status kyllä täyttyi, sillä olihan meillä vapakalusto takakontissa mukana.

Matkan toisen tarkoituksen edellyttämät ulkoilut kyllä onnistuivat ihan kiitettävästi. Muutamia Pallaksen tuntureita huiputettiin onnistuneesti. Trangia ja eväät repussa eivät paljon painaneet. Sääkin suosi ja kahvi kuksasta komeissa maisemissa nautittuna kruunasi kaiken. Ruskaakin oli, mutta aika laimeat värit. Paikalliset kertoivat sen ainakin osittain johtuvan lämpimästä ja sateisesta syksystä. Muoniossa on sellainenkin paikka kuin Suomen Kalakirjasto. Suosittelen matkakohteeksi siellä päin liikuttaessa. Ainakin me tykkäsimme kovasti. Kalakirjastosta on mm. hyvät nettisivut.

Matkan kolmas tarkoitus toteutui myöskin. Levillä on kuningasrapuravintola, jossa haaveena ollut kunigasrapuateria siihen kuuluvine lisukkeineen käytiin nauttimassa. Hyvää oli. Levillä on kyllä käyty monesti, mutta ainoastaan laskettelemassa. Maailmancupin pujottelurinteen loppujyrkänteestä selviäminen muutama vuosi sitten kuuluu top kolmoseen sillä saralla.

Muonion pölyt tai oikeammin sumusade jäi viikon jälkeen taakse. Suuntasimme Ylläksen kautta kotiin. Siellä oli niin tiheä sumu, ettei laskettelureissuilta tutuksi tulleet paikat edes erottuneet. Laskettelijan näkökulmasta kyllä Ylläs on ykkönen.

Kotimatkakin oli aikomus toteuttaa yhdellä yöpymisellä, mutta Rovaniemen korkeuksiltahan on todella lyhyt matka Punkaharjulle. Yöpyminen Sotkamossa peruttiin ja nilkka suorana muutaman pysähdyksen taktiikalla kotiin. Yöpymissuunnitelman peruminen tehtiin siis jo Rovaniemellä. Ajomatkaa sille päivälle kertyi 946 km.

Minne siis olimme matkalla? No Muonioon.

Mitä tästä opimme. No sen, että kalamatka Lappiin on tehtävä eri aikaan kuin ruskamatka.

Haaparannasta hankittu kalan paistoon tarkoitettu voi toimii ihan hyvin eväsleipien välissäkin. Toinen paikka, missä se myöskin toimii, on Haaparannasta ostetuista puurohiutaleista keitetyn puuron voisilmänä.

Kalamatka purotaimenen ja harjuksen pyyntiin toteutuu, jos on toteutuakseen.

Kirjoittaja Hirvosen Kari

 

Aulin luvalla käytän hänen ideaansa. Kiitos Auli <3
*************************************

Aamut aloitan kaurapuurolla

Blinit ovat yksi monista syistä perheellemme kokoontua pöytäni ympärille

Calvados maistuu joskus

D-vitamiini on iän myötä entistä tärkeämpää, kesällä auringosta, talvella pillereistä

E:llä alkaa useamman rakkaani nimi: Eetu, esikoiseni, Enni, kuopukseni, Elvi, ensimmäinen lapsenlapseni, Eeta, kolmas lapsenlapseni, kaikki erilaisia, kaikki yhtä rakkaita

Fiat 600 oli sekä vanhempieni että minun ja lasteni isän Jarin ensimmäinen auto

Gaza itkettää ja järkyttää minua

Havu, rakas lapsenlapsistani

Ikä on vain numero = nuori en enää ole, vanhaksi en vielä rupea, olen siis sen ikäinen mikä parhaalta tuntuu!

Jalat ovat tärkeä liikuntavälineeni

Kasvimaa, kirjat ja käsityöt ovat rakkaita harrastuksiani

Luomua yritän suosia ruokakaupassa

Mikkolanniemi ja Maunula, ensimmäinen ja toistaiseksi viimeisin kotikyläni

Neo, nuorin rakas lapsenlapseni

Oppia ikä kaikki

Pii, rakas lapsenlapseni

Q-teatterissa ja muissakin teattereissa käyn mielelläni

Rakastan elämää

Saarella on meidän perheen ”Saaren mummola”, koko perheellemme niin rakas paikka

Topi, rakas keskimmäinen lapseni

Uukuniemellä Myötävaara oli minulle rakas mummola

Vesa, maailman paras veli

X-sukupolvi tuli minulle jossain testissä vastaukseksi 🙂

Yöllä on joskus kiva mennä saunaan ja uimaan

Zucchini eli kesäkurpitsa antaa lähes joka kesä hurjasti satoa

Åland har jag älskat sedan 1971

Äidinkieli oli lempiaineeni koulussa ja edelleen tärkeä

Ötökät ovat tärkeitä luonnon tasapainolle

Tämän kuukauden blogissa avaan joiltain osin elämääni. Kaikki tärkeät asiat eivät tässä tule sanottua. Olisi kyllä kiva jos kommentoisitte tätä kirjoitusta jotenkin, kiitos

 

Andreas rakas esikoiseni, komea, älykäs, aktiivinen, empaattinen poikamme

Brändö Helsingin Kulosaari, jossa olen asunut suurimman osan elämääni, siellä lapsemme ovat käyneet koulunsa

Christina rakas, kaunis, älykäs, aktiivinen, empaattinen tyttäremme

D vitamiinia käytän läpi vuoden päivittäin, jotta pysyisin terveenä

Elämä on todellista tasapainoilua, niin työssä kuin yksityiselämässä

Figaro Vittorio Hector oli minun ikioma kissani nuoruudessa

Gloria naistenlehti tilaus tuli minulle useita vuosia

Hymy kaunistaa ja kertoo ihmisen tyytyväisyydestä elämäänsä

Itsenäisyyspäivä 6.12. on tärkeä päivä, jota juhlistamme aina jollakin tavalla, arvostan itsenäisyyttämme

Joulunaika on ihmeiden aikaa, odotusta, valmistautumista suureen juhlaan, kauniita lauluja ”On jouluyö sen syvä rauha leijuu sisimpään kuin oisin osa suurta kaikkeutta. Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään, vain mieleni on täynnä kirkkautta” …

Kauneus ja estetiikka, ihminen voi olla kaunis ulkoisesti, että sisäisesti

Likolampi Parikkalassa on lempiuimapaikkojani

Mustikka ja oma maa mansikka, syön marjoja joka päivä, nuorempana poimin ennen marjat itse, nykyään laiskana ihmisenä hankin tuoremarjat toreilta ja kaupoista

Nuorgamin kylässä Suomen pohjoisimmassa kunnassa käydään ruokaostoksilla, kun olemme Utsjoella

Omenapuut ympäröivät ennen vanhaan kotitaloamme, kunnes tuli tulipalopakkaset 80 luvulla, jolloin suurin osa kuoli, vielä on pari puuta jäljellä

Patsaspuisto Parikkalassa on kyllä upea sen karmivaisuudessaan

Q teatteri

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehti, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu…

Sukupuusta MyHeritage palvelun kautta täydennän pyynnöstänne sukupuutamme

Tenojoki Suomen ja Norjan välinen rajajoessa uinti vastavirtaan tekee hyvää, kohottaa kuntoa

Utsjoki pohjoissaameksi Ohcejohka, on uusi tuttavuus, Suomen ainoa kunta, jossa on saamelainen enemmistö

Viisas sydän

Wedding ensi kesänä tiedossa juhlat

X entinen Twitter luen vaan en postaile

Ylpeys ja ennakkoluulo klassikko on yksi suosikkiteos, ihana elokuva

Zetor merkkinen traktori oli isälläni ennen vanhaan

Åland paratiisin kukka

Äiti on maailman kaunein sana, äiti on kaunis, hellä, varsinainen runon- ja laulun lapsi, laulamme yhdessä äidin kanssa karaokea aina kun olen luonaan, hän muistaa hyvin kouluaikaisia lastenloruja ja lausuu niitä, aivan ihanaa

Örter

 

Hyvää tunnemallista joulun odotusta teille kaikille!

Auli

 

 

 

Miten mahtava Kolumbia!

Tänä vuonna päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja vietin koko kesälomani Kolumbiassa reppureissaten norjalaisen ystäväni kanssa. Kotoa lähteissä neljän viikon reissua varten oli varattuna meno-paluu lennot sekä majoitus kolmeksi ensimmäiseksi yöksi. Kaikki muu järjestyi matkan aikana ja suuntasimme juuri sinne, mikä milloinkin tuntui kiehtovalta.

Kolumbia on valtava maa, josta löytyy kaikkea – yhdeltä reunalta rantaviivaa Karibianmerelle, toiselta rantaviivaa Tyynellemerelle ja keskeltä Andien vuoristo. Näiden olosuhteiden johdosta luonto ja eläinkunta ovatkin maailman rikkaimpia. Luonnon ja ilmaston monimuotoisuutta kuvastaa hyvin viimeinen retkipäivämme, kun siirryimme Tatacoan aavikolta pääkaupunki Bogotaan. Aamupäivän vietimme 40 asteen helteessä täydessä auringonpaisteessa ja illan tullen laskeuduimme miljoonakaupungin sykkeeseen vesisateen saattelemana, lämpötilan ollessa enää 10 astetta.

Tatacoan autiomaa Toliman osavaltiossa.

Aloitimme matkamme pääkaupunki Bogotasta ja jatkoimme sieltä Karibialle. Ennen Karibian merellä sijaitseville Rosario-saarille seilaamista, sukelsimme viidakkoon ja vaelsimme ohjatulla retkellä Ciudad Perdidaan ’kadotettuun kaupunkiin’. Vaellus kesti kolme päivää ja piti sisällään noin 70 kilometriä patikointia vaihtelevassa maastossa. Noissa huikeissa maisemissa Amsterdamilainen investointipankkiiri sekä porilainen toimistotyöntekijä olivat täysin saman arvoisia. Moninaisen retkikuntamme taustoilla ei ollut mitään väliä, kun kaikki tsemppasimme toisiamme tuolla fyysisesti haastavallakin matkalla. Kolumbialaisessa viidakossa maailma tuntui yhtäkkiä kovin pieneltä.

Ciudad Perdida – kadotettu kapunki. Arkeologinen alue Santa Martassa.

Kun vaellukselta ja Karibian kristallin kirkkaista vesistä oli siirrytty eteenpäin, jatkoimme matkaa ’cafetero’ kahvintuottaja-alueelle. Kolumbia on maailman kolmanneksi suurin kahvin tuottaja ja kahvifarmeilla käynti onkin suosittu aktiviteetti turistien keskuudessa. Niinpä mekin kävimme tutustumassa Ocaso nimiselle kahvifarmille Salenton kylässä. Näimme prosessin alusta loppuun paikan päällä ja pääsimme myös osallistumaan siihen itse. Farmilta ostetut kahvipavut rinkoissa jatkoimme matkaamme vielä Tatacoan autiomaahan.

Ocaso kahviplantaasi Salenton kylässä.

Matkaa sivusta seuranneille suurin murhe vaikutti olevan turvallisuus. Neljän viikon reppureissaamisen jälkeen pohdimme tätä ystäväni kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että matkan aikana tapaamamme ihmiset olivat ystävällisimpiä ja avuliaimpia mitä olemme missään Etelä-Amerikan maassa koskaan tavanneet. Edes yhtään läheltä piti- tilannetta emme kokeneet. Monet keskustelut paikallisten kanssa kääntyivät siihen kiitollisuuteen, jota he kokivat meistä ulkomaalaisista vierailijoista ”Te voitte viedä mukananne sitä todellista tarinaa, mitä me olemme tänä päivänä. Menneet ovat menneitä”.

Hasta luego Colombia! Varmasti tapaamme vielä.